IS: Nuorten Leijonien päävalmentaja vihdoin selvillä!
Antti Pennanen jatkaa Nuorten Leijonien päävalmentajana 9.-20. elokuuta pelattavissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, uutisoi Ilta-Sanomat.
Valmennusvastuun piti alunperin siirtyä Kari Jaloselle, mutta ”Kojo” loikkasi yllättäen Tshekin miesten A-maajoukkueen päävalmentajaksi maaliskuussa ja johdattaa nyt joukkueen yhtenä ennakkosuosikeista perjantaina käynnistyviin MM-kisoihin.
Pennasen oli alkuperäisen suunnitelman mukaan tarkoitus siirtyä ensi kaudeksi KHL:ään ja Jokerien päävalmentajaksi. Venäjän sota muutti kuitenkin tilanteen ja vei samalla työpaikan nousussa olevan luotsin alta. Pennasen MM-pestin jälkeen Jääkiekkoliiton toiveissa on löytää uudeksi U20-luotsiksi mies kahden vuoden sopimuksella.
Nuorten MM-kisat aloitetaan elokuussa ns. puhtaalta pöydältä ilman, että vuodenvaihteessa kesken jääneiden kisojen pisteillä olisi vaikutusta turnaukseen.
LUE MYÖS:
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”

- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi