Lilliputti oli rymistellä vuosi sitten MM-puolivälieriin – nyt lento on loppunut täysin: ”Kukaan ei kykene selittämään syytä”
HELSINKI. Kazakstanin jääkiekkomaajoukkue hämmensi vuosi sitten Latvian MM-kisoissa, kun se sijoittui B-lohkossa peräti viidenneksi – tasapisteisiin viimeisen puolivälieräpaikan ja sille tilalle yltäneen Kanadan kanssa.
Vaahteralehtipaitainen lauma meni kuitenkin jatkoon voitettuaan keskinäisen pelin ja Kazakstanin hävittyä alkulohkon päätösmatsissa siihen tilanteeseen nähden yllättäen Norjalle 1-3.
Koska vaahteranlehtipaidat pääsivät Suomea vastaan päätösmatsissa voittomaalikisaan asti (2-3-tappio) ottaen tarvittavan pisteen, voidaan Kazakstanin todeta olleen vain yhden maalin päässä jatkopaikasta.
Nyt meno on ollut toisenlaista, eikä paikkaa Suomen MM-kisojen puolivälieriin ole tulossa – ei välttämättä paikkaa edes läheltä niitä. Maa hävisi MM-avauksessa Tanskalle 1-9 ja perään Ranskalle 1-2. Tiistaina Sveitsi korjasi täydet pisteet numeroin 3-2.
Turnaus on ollut nousujohteinen, vaikka pisteitä ei ole irronnut.
– Viime vuonna meillä oli hyvä joukkue. En usko meidän olevan yhtäkkiä paljon huonompia. Tässä on edelleen periaatteessa kasassa se sama joukkue, joka menestyi vuosi sitten hyvin, toisia MM-kisojaan pelaava Kirill Savitski sanoi Kansainväliselle Jääkiekkoliitto IIHF:lle.
Savitskikin viittasi nousujohteisuuteen – Tanska-peli oli todella huono, seuraava matsi jo parempi.
– Tässä voi olla kyseessä psykologinen asia – mutta tällä hetkellä emme saa samanlaisia tuloksia (kuin vuosi sitten). Kukaan ei kykene selittämään syytä.
Tiistain suoritus oli ihan miehekäs, mutta tehoton. Joukkueen ykköshahmo oli 40 torjuntaa ottanut Andrei Shutov – joka ansaitsisi muutamilla kopeillaan paikan Youtubesta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura
- Jarmo Kekäläinen pisti tuulemaan: antoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- Lähde: HIFK:sta tuttu pistetykki palaa Liigaan!
- I-P: Vaasan Sportilta täyskäännös tyhjennysmyyntien suhteen
- Jonas Enlund löysi uuden joukkueen!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?