MM-kisojen NHL-tähdeltä kovaa puhetta – haastajajoukkue tähtää kultaan: ”Mutta tässä vaiheessa emme mieti sitä”
HELSINKI. Sveitsi aloitti jääkiekon MM-turnauksen ryminällä, kun se voitti ensiksi Italian 5-2, sitten Tanskan 6-0 ja sen Kazakstanin nihkeästi 3-2.
Vaikka kaikki mainitut vastustajat olivat ennakkoon paljon Sveitsiä heikompia, oli käkikellomaan esitys kummassakin matsissa kaikkiaan vakuuttava.
Maa on ollut MM-tasolla lähivuosina potentiaalinen ehdokas oikeastaan ihan minkälaiseksi menestyjäksi hyvänsä.
Vuoden 2016 turnaus meni plörinäksi, kun joukkue jäi vasta 11:nneksi. Sen jälkeen se on yltänyt koko ajan puolivälieriin sijoittuen kerran jopa hopealle (2018), kahdesti kuudenneksi ja kerran kahdeksanneksi.
Tavallaan esimerkiksi kahdeksas sija ei ehkä kuulosta kummoiselta, mutta toisaalta puolivälierien ulkopuolelle jääminen olisi maalle lässähdys. Siten voitaneenkin todeta, että Sveitsi on saanut ulosmitattua potentiaalinsa nyt siis neljänä vuonna peräkkäin.
MM-turnauksen ehkä jopa suurin tähti, NHL-joukkue San Jose Sharksille 77 runkosarjan pelissä peräti 76 pinnaa (35+41) latonut Timo Meier ei peitellyt tavoitteitaan Suomen turnauksessa.
– Tavoite on tietysti kultamitali, mutta tässä vaiheessa emme mieti sitä. Muutama joukkue voi olla kantona kaskessa, pelaaja latasi viikolla.
– Turnauksessa tulee kehittyä paremmaksi peli kerrallaan.
Meier on yksi MM-kisojen ykkösnimistä, tuli joukkueisiin matkan varrella täydennystä tai ei. Esimerkiksi me rankkasimme pelaajan ennakkoarvioissaan turnauksen ykkösnimeksi.
– Meidän joukkue on hyvä ja tiivis. Meillä on kaikki tarvittava. Yritän olla joukkueemme paras pelaaja, sanoi pelaaja, joka haluaa keskittyä vain ”hallittaviin” asioihin olla murehtimatta liikaa.
– Tylsä lause, mutta siitä tässä on kyse.
Ainakin pelaajan asenne on kohdallaan. Kovat tavoitteet, mutta samalla jalat maassa menestyksen avainten ollessa omissa käsissä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Otto Kivenmäki: iso siirtohuhu!
- Yli 500 NHL-ottelun mies lähtee Tapparasta – tässä uusi seura!
- HIFK:n entinen pistelinko rikoksen tiellä – pidätettiin jälleen!
- Lähde: SHL-hyökkääjä lähellä siirtoa Liigaan
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!