Näkökulma: Jääkiekkoliiton hinnoittelu pilasi Leijonien MM-kisaotteluiden tunnelman
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen kaikki MM-ottelut varattiin viime syksynä hetkessä loppuun, kun lippuarvonnan kautta haettiin peräti 1,6 miljoonaa lippua. Jo tässä vaiheessa oli selvää, että pitkästä aikaa pelattavat MM-kotikisat kiinnostavat valtavasti Suomessa.
Leijonien otteluissa upouudella Nokia Arenalla tupa onkin ollut täynnä kaikissa Suomen otteluissa. Paikan päällä on ollut jatkuvasti yli 11 000 ihmistä. Voisi kuvitella, että tunnelma olisi ollut näissä otteluissa kohdillaan, mutta valitettavasti näin ei ole ollut.
Hintataso on tappanut MM-kisatunnelman
Varsinkin viimeisimmissä otteluissa tunnelma on ollut kuin kirkossa. Areenalle on tultu katsomaan peliä ja taputtamaan isäntäjoukkueen hyville suorituksille. Aaltojakin on nähty. Välillä tosin kisajärjestäjien aloitteesta. Muuten kannustaminen on loistanut lähinnä poissaolollaan.
Areenalta puuttuu tällä hetkellä MM-kisoihin kuuluva karnevaalitunnelma – ja sen ovat huomanneet pelaajatkin. Siitä on aivan turha syyttää paikan päällä käyviä ihmisiä, sillä he eivät ole tehneet mitään väärää. Syyttävä sormi osoittaa muualle.
Suomen Jääkiekkoliitto on hinnoitellut tunnelman pilalle. Leijonien otteluihin lippuja on saanut halvimmillaan hieman alle 100 eurolla ja kalleimmat liput liikkuvat 300-400 euron tuntumassa. Kyseisillä hinnoilla ei ole mikään yllätys, että areenan istumapaikat ovat täyttyneet yritysasiakkaista, jotka eivät ole oikeita henkilöitä MM-kisahuumaan nostattamiseen.
Sosiaalisessa mediassa ihmiset ovat paljastaneet, että esimerkiksi LVI- ja sähköalan tukkukauppaa harjoittavalla Onninen Oy:lla on jokaiseen Suomen otteluun noin 700 lippua, mikä on aivan käsittämätön määrä.
Kyseisellä tavalla Jääkiekkoliitto saa toki itselleen kisoista jättipotin, jolla kehitetään muun muassa junioritoimintaa, mikä on hienoa, mutta samalla useimmat Leijonien tosifanit jäävät seuraamaan otteluita kotisohviltaan, vaikka juuri heitä tarvittaisiin areenalla.
LUE MYÖS: Leijonien MM-pelien tunnelmalle sataa kovaa kritiikkiä: ”Huudetaan 10 sekuntia, jos käsketään”
Mikä ratkaisuksi?
Esimerkiksi Huuhkajien ja Susijengien kannattajat ovat luoneet viime vuosina Suomen otteluihin upean tunnelman. Tänä päivänä myös Leijonat kaipaisi samaa.
Esimerkiksi Huuhkajien kannattajat (SMJK) saavat aina tietyn määrä lippuja itselleen samasta katsomon osasta. Liput ovat myös normaalia edullisempia, mikä houkuttelee ryhmään uusia jäseniä. Jos tällainen olisi mahdollista myös Leijonien otteluiden kohdalla, niin sillä olisi valtavasti positiivisia vaikutuksia. Edullisemmat lippujen hinnat antaisivat kaikille ihmisille aidon mahdollisuuden päästä katsomaan ja tukemaan idoleitaan, eivätkä liput menisi naaman edestä eri yrityksille ja trokareille.
Mutta, se on helpommin sanottu kuin tehty. Tällä tiellä riittää esteitä. Leijonia kannattava faniryhmä Witosketju kertoi nimittäin aiemmin tällä viikolla Leijonat.comille, että Jääkiekkoliitto on ilmoittanut heille useaan otteeseen, ettei faniryhmittymien ylläpitäminen tai auttaminen ole sen ydinliiketoimintaa, ja sen vuoksi muiden maiden kannattajat pystyvät hankkimaan lippuja samaan katsomon osaan, mikä ei tulisi kuuloonkaan esimerkiksi Huuhkajien otteluissa.
Jääkiekon MM-kisoissa eivät Suomen liput liehu, kannatuslauluja ei lauleta, eikä vastustajien ihon alle yritetä päästä. Kaiken tämän puuttuessa lopputulos on jo nähdyn kaltainen.
Miikka Lahtinen, Tampere
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- Liiga-hyökkääjä tylyttää itseään MM-kisoissa: ”Petin joukkueeni”
- Yllättävä suomalaispelaaja nousi yleisön suosikiksi MM-kisoissa
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- Näkökulma: Karu näky MM-kisojen päänäyttämöllä
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- NHL-vahvistus Suomelle? 20-vuotias hyökkääjä voi liittyä Leijoniin
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Maajoukkuehyökkääjä vaihtaa SM-liigaseuraa
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- LIVESEURANTA: Suomi-USA – Leijonat päihitti hallitsevan maailmanmestarin!
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- Herkkua kiekkofaneille: Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”
- Olli Jokinen latasi MTV:llä suorat sanat USA:n NHL-veteraanista: ”Kentän huonoin pelaaja”