Lähde: Petteri Nummelin saamassa valmennuspestin Keski-Euroopasta
Sveitsiläissivusto HeShootsHeScoores paljastaa, että Sveitsin pääsarjaseura HC Ajoie on pestaamassa apuvalmentajakseen suomalaisen kiekkoikoni Petteri Nummelinin.
49-vuotias Nummelin on toiminut valmennushommissa edelliset neljä kautta. Ensin hän toimi TPS:n alle 18-vuotiaiden apuvalmentajana yhden kauden verran. Kolme viimeisintä kautta on sujunut puolestaan Norjassa Storhamarin joukkueessa, jossa hän on hoitanut niin ikään apuvalmentajan virkaa.
Sveitsi on Nummelinille tuttu maa, nimittäin pelaajaurallaan hän kiekkoili maassa kaikkiaan peräti 13 kautta edustaen HC Davosia sekä HC Luganoa. Hän kirjautti Sveitsin pääsarjassa komeat tilastot: 467 runkosarjaottelussa syntyivät pisteet 150+346=496 ja 101 pudotuspeliottelussa tehot 37+89=126.
Myös Ajoien urheilujohtajana toimiva Julien Vauclair on Nummelinille tuttu mies. Hän teki pelaajana pitkän uran Sveitsissä. Nummelin ja Vauclair pelasivat seitsemän kautta yhdessä Luganon riveissä.
Nummelin on pelaajauraltaan todellinen legenda Leijonista. Hän pelasi peräti 15 kertaa MM-kisoissa sekä kerran olympialaisissa. Palkintokaappiin kertyi maailmanmestaruus, neljä hopeaa, kaksi pronssia sekä olympiahopea.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!