Nyt se on varmaa: KHL-luotsi Tomi Lämsä hyppää Nuorten Leijonien päävalmentajaksi
Tomi Lämsä on Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen uusi päävalmentaja.
Jääkiekkoliitto vahvisti aiemmin urallaan Liigassa ja KHL:ssä päävalmentajana toimineen Lämsän kaksivuotisen sopimuksen tiistaina. Lämsä ottaa Nuorten Leijonien päävalmentajavastuun hoidettavakseen elokuussa pelattavien Nuorten MM-kisojen jälkeen. Vuoden vaihteesta elokuulle koronapandemian vuoksi siirretyissä kisoissa päävalmentajan tehtävää hoitaa Lämsän edeltäjä Antti Pennanen, jonka pesti Jääkiekkoliitossa päättyi virallisesti jo huhtikuun lopussa.
– Odotan todella innolla, että pääsen tekemään töitä suomalaisen huippujääkiekon ja toki myös kansainvälisen jääkiekon parissa. Kyseessä on merkittävä rooli suomalaisessa jääkiekossa ja vastuullinen tehtävä, jonka otan vastaan nöyrin mielin, Lämsä kommentoi liiton tiedotteessa.
– On hienoa päästä tekemään yhteistyötä seurojen kanssa ja auttamaan nuoria kiekkoilijoita eteenpäin uralla.
42-vuotias Lämsä valmensi kuusi edellistä kautta KHL-seura Salavat Julajev Ufaa. Näistä kahdella viimeisellä mies toimi seuran päävalmentajana.
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa

- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos