Tapparan Suomen mestari pelaa ensi kaudella Skotlannissa
Kanadalaishyökkääjä Stephen Dixon ihastutti Suomessa kausien 2011-13 ja 2014-16 aikana Ässien ja Tapparan paidassa. Etenkin Ässissä pelaaja oli hirmuvireessä iskettyään kahden runkosarjakauden aikana 53 ja 44 pinnaa.
Porissa ei tullut joukkuetason menestystä, mutta Tapparasta palkintokaappiin jäi liigahopea keväällä 2015 ja Suomen mestaruus vuotta myöhemmin.
Sen jälkeen pelaaja on nähnyt kovatasoisen Saksan DEL-liigan ja todella yllättävän brittiläisen EIHL:n. Siellä hän pelasi kolme kautta ja viime kaudella tuli mestaruus.
Ensi talvi menee sekin todella eksoottisessa suunnassa. Hyökkääjä näet siirtyy Skotlantiin Glasgow Canin nippuun. Joukkue tiedotti asiasta nettisivuillaan.
Päävalmentaja Malcolm Cameron oli siirrosta innoissaan.
– Dixon on luotettava, älykäs pelaaja. Hän on pelannut jääkiekkoa lukuisilla huipputasoilla ympäri maailman.
Jotenkin tuntuu siltä, että 36-vuotias tähti on siirtynyt niin sanotun jäähdyttelyn puolelle. Hänellä olisi aiempien näyttöjen perusteella käyttöä ihan missä muuallakin.
– Tämä on nyt uusi luku. En malta odottaa pääseväni asioiden kimppuun. Menestyksekkäässä Cardifissa oli hauskaa, ja Glasgow oli aina vaikea paikka pelata näiden intohimoisten fanien edessä, pelaaja ynnäili.
Pelaajalta on valloittamatta suurista sarjoista oikeastaan vain NHL ja Sveitsin NL-liiga.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- SaiPa: iso menetys!
- Ilves: radikaali veto!
- Ilves tiputti melkoisen yllätyksen – nimimies tekee paluun!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä löysi uuden seuran rapakon takaa!
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!
- Topi Nättinen täräytti IS:lle: Ilveksen tulisi heivata tämä pelaaja ulos
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!