Yle: Uransa lopettanut Liiga-kiekkoilija sai kaksi aivoinfarktia

Topi Nättinen lopetti Liiga-uransa keväällä 2021 vain 27-vuotiaana. Arki on kuitenkin ollut vaikeaa urheilu-uran lopettamisen jälkeen.
Joulukuussa 2021 alkoivat oudot oireet. Ensin puutuivat Nättisen sormet. Myöhemmin ongelmia alkoi olla puhumisenkin kanssa. Joulun aikoihin Nättisen kasvojen toinen puoli roikkui, eikä hän pystynyt hymyilemään. Silloin Nättinen soitti ambulanssin ja hänet vietiin sairaalaan tutkimuksiin.
Diagnoosi oli pysäyttävä.
– Sinulla on kaksi aivoinfarktia, Nättinen kertoo Ylelle.
Aivoinfarktien syyt olivat mysteeri.
– Olenko riskyhmää? En. Onko perussairauksia? Ei. Perinnöllisiä sairauksia? Ei. Poltatko? En. Juotko? En. Olinko sairastanut koronan? En ollut. Eikä tapahtunut liittynyt mitenkään koronarokotteisiinkaan. Se kävi nopeasti selväksi, Nättinen sanoo.
Toipuminen sairaalassa vei lopulta koko loppuvuoden.
– Siellä alkoi hurja väsymys. Päätä särki ihan helvetisti, jos vähänkään jutteli ihmisten kanssa tai kävi vessassa. Söin ja nukuin, en tehnyt mitään muuta, Nättinen kertoo.
Nättisellä on selvä syy, miksi hän haluaa kertoa kokemuksistaan.
– Haluan puhua tästä kaikesta, jotta me uskaltaisimme yhä enemmän kohdata itsemme, omat vaikeutemme, antaisimme luvan surra, kun sellaiselle on tarvetta. Myös surulle ja kriiseille pitää antaa elämässä aikaa, Nättinen sanoo.
– Ei tarvitse tietenkään koko maailmalle kailottaa ongelmiaan, mutta ei saa padota vaikeuksia. Niiden pitää antaa tulla, jotta ne voi käsitellä. Tunteiden ja tuntemusten eteen ei saa rakentaa muuria.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!