Mitä ihmettä? Leijonat-legendan nousulle jääkiekon Hall of Fameen outo reaktio Pohjois-Amerikassa: ”Joo, todella kuuluisa”
Leijonat-legenda Riikka Sallinen on valittu jääkiekon Hall of Fameen kolmantena suomalaisena koskaan. Aiemmin kunnian ovat saaneet Jari Kurri ja Teemu Selänne.
Sallisen lisäksi tänä vuonna kunnian saivat muun muassa Daniel Alfredsson sekä Daniel ja Henrik Sedin.
Pohjois-Amerikassa Sallisen valinta herätti paljon hämmennystä ja ivailua.
– Kuka? monet fanit ihmettelivät.
– Joo, todella kuuluisa, eräs kiekkofani piikitteli.
– Lol, kai tällä halutaan kasvattaa naiskiekkoilua, toinen naureskeli.
Salliselle löytyi myös paljon puolustajia.
– Jotkut ihmiset kertovat paljon itsestään, kun eivät tiedä mitään naiskiekosta tai muista kuin pohjoisamerikkalaisista, eräs puolustaja kiteytti.
– Tässä on erinomainen artikkeli kaikille, jotka ovat kiinnostuneita lukemaan tästä jääkiekkohistorian jättiläisestä, toinen yritti sivistää kiekkokansaa.
Sallisen ura Suomen maajoukkueessa on vailla vertaa. Hän voitti kolme Euroopan mestaruutta, yhden MM-hopean, kuusi MM-pronssia ja kaksi olympiapronssia. Hänet valittiin kolmesti MM-kisojen tähdistökentälliseen ja kerran kisojen parhaaksi hyökkääjäksi.
LUE MYÖS:
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
