IL: Jukurien ulkomaalaispakki uhkuu itseluottamusta kohti ensi kautta: ”Todistamme nuo puheet vääriksi”
23-vuotias tanskalaispuolustaja Oliver Larsen aloitti viime kauden SHL:ssä IK Oskarshamnin joukkueessa. Hän ehti pelaamaan seurassa kuitenkin vain yhden ottelun, kunnes lokakuussa hän siirtyi lainalle Jukureihin. Joulukuussa osapuolet solmivat sekä loppukauden että myöskin tulevan kauden kattavan sopimuksen.
Larsen pelasi Jukurien takalinjoilla 42 runkosarjaottelua tehopistein 1+17. Pudotuspeleissä hän iski yhden maalin seitsemässä ottelussa. Kauden aikana nuorukainen pääsi mukaan myöskin Tanskan MM- sekä olympiajoukkueeseen.
– Viime kausi oli jännä. Olympialaiset oli upea kokemus. Pääsy Pekingiin ja pelaaminen siellä Tanskan maajoukkueen paidassa. Siinä unelma toteutui, noita pelejä varten olen harjoitellut ja tehnyt töitä. MM-turnaus ja pelaaminen Helsingissä oli myös hieno kokemus, Larsen hehkutti Iltalehden haastattelussa.
Jukurit pelasi erittäin vahvan viime kauden. Joukkue sijoittui runkosarjassa komeasti toiseksi. Larsen uhkuu itseluottamusta myöskin sen suhteen, että joukkue pystyy pelaamaan kovalla tasolla myöskin ensi kaudella.
– Ennen kuin tulin Mikkeliin viime kaudella, niin kuulin täällä pelaavalta ruotsalaiselta ystävältäni, ettei kukaan Suomessa usko tähän joukkueeseen.
– Ensi kaudella näytämme, että voimme olla jälleen viiden parhaan joukossa. Todistamme nuo puheet vääriksi. Meillä on mahdollista toistaa viime kauden menestys, Larsen sanoi.
Viime kauden menestys johdatti Jukurit myös sen historiassa ensimmäistä kertaa CHL:ään. Larsen odottaa myöskin kyseistä sarjaa suurin odotuksin.
– Meillä on myös CHL:ssä tavoitteet korkealla. Haluamme menestyä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään