Liiga-seura kävi rapakon takana pelaajakaupoilla – haaviin todellinen järkäle!
Kuopion Kalpa tiedottaa solmineensa yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Mark Simpsonin kanssa.
27-vuotias kanadalaishyökkääjä siirtyy kuopiolaisseuraan AHL:stä Stockton Heatin joukkueesta. Simpson on edustanut Heatiä kahdella edelliskaudella.
195-senttinen ja 93-kiloinen hyökkääjäjätti on pelannut urallaan keskushyökkääjän että laitahyökkäääjän pelipaikkaa. Hän teki viime kaudella AHL:ssä 31 ottelussa tehopisteet 3+8.
– Mark on isokokoinen ja ulottuva pelaaja, joka liikkuu jäällä kokoisekseen pelaajaksi hyvin, KalPan urheilujohtaja Anssi Laine kertoo.
– Hän pystyy pelaamaan niin keskellä kuin laidassa, joka antaa meille lisävaihtoehtoja kokoonpanon osalta. Saamme Markista paljon voimaa kahden suunnan pelaamiseen, lisää voimaa aloitusympyrään ja jämäkkyyttä alivoimapelaamiseen, Laine jatkoi.
Simpson odottaa jo innolla ensimmäistä kauttaan Euroopassa.
– Todella hyvät fiilikset sopimuksesta. Hienoa päästä osaksi KalPa-yhteisöä ja en malta odottaa elokuuta, kun pääsemme vauhtiin, Simpson sanoo.
– Olen isokokoinen kahden suunnan hyökkääjä. Olen vahva aloittaja, tunnollinen alivoimapelaaja ja omaan ratkaisukykyä myös hyökkäyspäässä.
LUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
