Nuorten MM-kisojen superyllätys valui romukoppaan suihkukomennuksen myötä – ”Pettymys on suuri”
Sveitsi on ollut vaisu Kanadassa pelattavissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa urakalla, ja alkulohkon päätöspelissä Itävaltaakin vastaan takkusi.
Käkikellomaa toki otti turnauksen avausvoittonsa nihkein numeroin 3-2 edeten puolivälieriin, mutta osasyy tuloksen takana on Itävallan oma hölmöily.
Matsin käsikirjoitus oli siis se, että ottelun voittaja lunasti paikkansa viimeisenä joukkueena puolivälieriin ja hävijän urakka päättyi alkulohkoon.
Itävalta roikkui kiinni jättimäisessä sensaatiomassa viitisen minuuttia ennen loppua numeroiden ollessa 2-2. Ajassa 55.04 peli koki dramaattisen käänteen, kun itävaltalaispakki Lorenz Lindner lensi suihkuun laitataklauksesta. Kohteena oli Jonas Taibel.
Sveitsi hyödynsi ylivoiman Attilio Biascan iskettyä 3-2-ratkaisumaalin. Itävallan turnaus päättyi tappioon, mutta tälläkään kertaa se ei putoa pääsarjojen ollessa suljettuja toistaiseksi.
– Se viiden minuutin jäähyn saaminen on vaikeaa niellä, itävaltalaisten päävalmentaja Philipp Pinter sanoi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivujen mukaan.
– Sveitsillä oli hyvä ylivoima, mutta pettymys on silti suuri. Tunnen pahaa oloa äijien puolesta. He ansaitsivat enemmän, mutta olen samalla ylpeä heistä.
Itävalta oli viimeinen myös edellisissä MM-kisoissa. Silloin se tosin jäi lohkohännille kuuden pisteen erolla, ja maaleja maa onnistui tekemään yhden ainoan. Voisi sanoa, että eteenpäin on menty.
LUE MYÖS:
- Kultaleijonalta vihjaus ensi kauden seurasta: ”Raha ei aina pääasemassa”
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- KalPa: tämä on loukkaantuneen tähtipelaajan tilanne
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oliver Kapanen maalinteossa NHL:ssä – nousi pörssikärkeen!
- Olli Jokiselta raju paljastus MTV:lle: konkarihyökkääjän kausi ohi!
- Olympialaisia uhkaa nöyryyttävä kohtalo: NHL-tähdet jäämässä pois?
- HIFK:lta vahvistus: tärkeä sopimusuutinen
- Urheilucast: Ilves ryöstöretkellä Mikkelissä – haaviin kaksi Jukurit-hyökkääjää
- Liiga-seuralle vahvistus Tapparasta!
- Tappara sai todellisen huippu-uutisen!
- Tapparaa ei pysäytä mikään – Ismo Lehkonen lataa pelottavan arvion
- Uuteen Liigaan tavoitteleva seura iski yllätyshankinnan pöytään!
- MTV: Jokerit kasaa hirmujoukkueen Liigaan – tällainen pelaajabudjetti luvassa
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- I-P: Liiga-seuran ulkomaalaisvahdille etsitään uutta seuraa: ”Ennen pitkää jotain tapahtuu”
- Karmea onnettomuus: Suomessakin pelannut kiekkotähti koomassa