KooKoo saa uuden kapteenin – tässä kouvolalaisseuran ensi kauden kapteenisto
KooKoo on julkistanut kapteenistonsa Liiga-kaudelle 2022-23.
Joukkueen kapteeniksi on nimitetty toisen kautensa KooKoossa aloittava Heikki Liedes. Mies toimi jo viime kaudella joukkueen varakapteenina. Hän toimi sitä ennen yhden kauden ajan Rauman Lukon kapteenina ja johdatti joukkueen Suomen mestaruuteen.
– No tosi hieno kunniahan kapteeniksi valinta on. Meillä on tässä paljon hyväluonteisia jätkiä niin kapteenistossa kuin sen ulkopuolellakin ja he johtavat sekä omilla puheillaan että teoillaan. Tälläkin rintamalla mennään siis vahvana kollektiivina myös kentän ulkopuolella. Kovasti koitan ennen kaikkea oman tekemisen kautta johtaa näyttämällä esimerkkiä siitä, mitä on voittavan joukkueen arki ja sitä sitten vaatia ja vaalia tässä meidän tekemisessä, Liedes kommentoi seuran tiedotteessa.
KooKoon varakapteeneiksi on valittu Oskari Manninen, Toni Suuronen sekä Stefan Warg. Manninen on pelannut KooKoossa kolme kautta ja on toiminut joka kaudella varakapteenina. Suuronen on puolestaan edustanut KooKoota neljä kautta ja kuulunut kapteenistoon yhdellä kaudella. Ruotsalaispuolustaja Wargille tuleva kausi on ensimmäinen Liigassa. Hän on toiminut urallaan SHL:ssä Örebro HK:n kapteenina.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: Ilves teki hankinnan rapakon takaa – tuttu mies tekee paluun!
- Pelicans: jättiuutinen!
- Miten Antti Pennanen onnistui olympialaisissa? IL: Mikko Rantanen vastaa: ”Mun mielestä…”
- Teemu Pulkkinen paljasti MTV:lle: virittelee siirtoa Liigaan!
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä jättää Suomen – uusi osoite selvillä
- Urheilucast: Ilves tarjosi rahakkaat diilit kahdelle KalPan luottopelaajalle – vastaus oli helppo
- Montreal-GM astui viimein esiin – yllättävää puhetta Patrik Laineesta
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!
- Topi Nättinen täräytti IS:lle: Ilveksen tulisi heivata tämä pelaaja ulos