Rauman Lukon ja TPS:n lauantaisen ottelun jälkeen tunteet kuumenivat hallin käytävillä. Joukkueiden fanit aloittivat keskinäisen tappelun, jonka vuoksi lapsetkin joutuivat pakenemaan paikalta mediahuoneeseen.

Lukon toimitusjohtaja Jukka Kunnas kommentoi Ilta-Sanomille, miten kahakka lähti liikkeelle. Kaikki sai alkunsa siitä, kun raumalaishenkilö tuli WC-tiloista ja alkoi haastamaan riitaa turkulaisten kanssa.

– Siinä ei ole ollut iskujenvaihtoa, enemmänkin tönimistä. Turkulaiset ovat tyylikkäästi ja asiallisesti rauhoittaneet tilannetta erottamalla näitä kahta tilanteessa ollutta ja eristämällä raumalaisen toisesta henkilöstä. Samassa yhteydessä paikalle ehtivät järjestysmiehet, Kunnas kommentoi.

Myöhemmin Kunnas lisäsi, että mukana oli enemmänkin henkilöitä kuin vain kaksi.

– Raumalainen henkilö poistui itse areenalta saman tien. Tilannekuvan selvittyä ei ollut mitään aihetta poistaa turkulaista osapuolta hallista. Hän joutui tilanteeseen raumalaisen henkilön takia, Kunnas kertoo jälkipyykistä.

– Tästä tulee kovat sanktiot. Pitkä porttikielto on luvassa, ja ehdottomasti rikosilmoitus tullaan tekemään, jos sen edellytykset täyttyvät.