NHL:stä Eurooppaan palanneella suomalaistaiturilla nihkeä alku uudessa seurassa – maalitili avaamatta, tehotilasto näyttää karua lukemaa
Kaksi edelliskautta Pohjois-Amerikan kaukaloissa kiekkoillut suomalaishyökkääjä Arttu Ruotsalainen siirtyi täksi kaudeksi Sveitsin pääsarjaan EHC Klotenin joukkueeseen. Taiturimaisen hyökkääjän alkukausi on ollut kuitenkin odotuksiin nähden erittäin hankala.
24-vuotias Ruotsalainen on pelannut kuluvalla kaudella 11 ottelua. Niissä hän on merkkauttanut ainoastaan tehopisteet 0+3 eli maalitilikin on edelleen avaamatta. Lisäksi Ruotsalaisen tehotilasto näyttää karua lukemaa -9, joka on yksi koko sarjan heikoimmista lukemista.
Selvää on, että Ruotsalaiselta vaaditaan ulkomaalaisvahvistuksena paljon enemmän, mitä hän on tähän mennessä onnistunut tarjoamaan. Mies on päässyt pelaamaan valtaosan alkukauden otteluista Klotenin ykkösketjussa. Hyökkääjän potentiaali on tiedossa, nimittäin hän on tehnyt urallaan kovaa jälkeä AHL:ssä, Liigassa ja Leijonissa.
Myöskin Klotenin alkukausi kokonaisuudessaan on ollut vaikea. Joukkue on voittanut 11 ottelustaan vain kaksi ja kerännyt kahdeksan pistettä. Se on parhaillaan koko sarjan jumbona.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!