Synkkä alkukausi sai jatkoa – Patrik Laine asteli pettyneenä median eteen: ”En tiedä, olisiko tänne tarvinnut edes tulla”
TAMPERE. Itäisen konferenssin jumbona majailevan Columbus Blue Jacketsin alkukausi jatkui lauantai-iltana synkkänä, kun Colorado Avalanche oli vahvempi maalein 5-1.
Nokia Arenalla pelatussa ottelussa Blue Jackets oli hyvin mukana ainoastaan ensimmäisen erän ajan. Toisen erän alussa Avalanche paukutti peräti peräti kolme maalia, eikä Blue Jackets toipunut enää tästä.
Ottelun jälkeen median eteen asteli hyvin pettynyt Patrik Laine. Suomalaisen edustama joukkue kaipaa tällä hetkellä kipeästi pisteitä, mutta Tampereen reissulta niitä tuli mukaan pyöreät nolla.
– Eipä tästä jäänyt hirveästi matkaan mukaan.
– En tiedä, että olisiko tänne tarvinnut edes mun puolesta tulla. Kuitenkin tänne tultiin töihin, eikä saatu töitä hoidettua, niin se on ihan sama, että oliko meillä hauskaa kaukalon ulkopuolella. Tämä on kuitenkin tulosurheilua ja tuli kaksi tappiota, niin turha reissu siltä osin, Laine kommentoi ottelun jälkeen.
Blue Jacketsin osalta alkukausi on ollut huono. Joukkue on kerännyt 12 ottelusta ainoastaan kuusi pistettä. Voittoja tilille on kertynyt kolme, joista kaksi on tullut varsinaisella peliajalla.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”