Leijonille niukka tappio Karjala-turnauksen avauksessa – Liigan pistepörssin ykkönen jätti pelin kesken
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen urakka Karjala-turnauksessa käynnistyi torstai-iltana tappiolla, kun Sveitsi oli parempi voittolaukauskilpailun jälkeen maalein 3-2.
Ottelun ensimmäisestä maalista vastasi Sveitsi, joka hallitsi muutenkin avauserän tapahtumia. Ensimmäisen 20-minuuttisen ainokaisesta vastasi entinen NHL-hyökkääjä Sven Andrighetto, joka onnistui yllättämään Suomen maalilla hyvin esiintyneen Harri Säterin.
Toisessa erässä Leijonat pääsi paremmin mukaan peliin ja se näkyi myös tulostaululla, kun Jere Innalan todella tarkka laukaus painui aivan yläkulmaan. Toisessa erässä Suomi sai myös huonoja uutisia, kun Liigan pistepörssiä johtava Anrei Hakulinen joutui jättämään pelin kesken loukkaantumisen vuoksi. Lukon tiedotteen mukaan edessä on useamman viikon huili.
Päätöserässä maalinteon aloitti niin ikään Suomi, kun Mikko Lehtosen laukauksesta jääneeseen irtokiekkoon ehti ensimmäisenä Jere Karjalainen, joka tykitti Leijonat johtoon. Loppuun saakka johtoasema ei kuitenkaan pitänyt, kun Roger Karrer onnistui tuomaan Sveitsin tasoihin.
Jatkoajalla mentiin puolestaan kovalla vauhdilla päästä päähän, mutta maalia ei nähty, vaikka kummatkin joukkueet pääsivät kokeilemaan maalintekoa hyviltäkin paikoilta.
Lopulta voittajaa haettiin voittolaukauskilpailusta. Ratkaisevan osuman iski Damien Riat. Näin ollen Sveitsi nappasi kaksi pistettä ja Suomi yhden.
Leijonien osalta turnaus jatkuu seuraavan kerran lauantaina, kun vastaan asettuu Kari Jalosen valmentama Tshekki. Voit tutustua Tshekin kokoonpanoon ja turnauksen otteluohjelmaan täällä.
Ottelun maalikoosteen näet alta tai täältä.
LUE MYÖS:
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”

- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos