Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue päätti urakkansa Sveitsin EHT-turnauksessa komealla tavalla, kun isäntämaa Sveitsi kaatui maalein 4-1.

Leijonat oli avauserän jälkeen takaa-ajoasemassa, kun Lukas Frick onnistui maalinteossa, mutta toinen erä oli Suomen maalijuhlaa, kun maalinteossa onnistuivat Markus Granlund, Teemu Hartikainen ja Arttu Ruotsalainen.

Yllämainituista osumista Hartikainen 2-1-johto-osuma oli härski tuomarivirhe, sillä maalia edelsi selvä paitsio. Tilanteessa Miro Aaltonen oli ehtinyt jo paitsion puolelle ennen kuin Granlund toi kiekon alueelle. Kaikesta huolimatta osuma hyväksyttiin, sillä maalia ei tarkistettu videolta.

Myös kolmaserä käynnistyi Leijonien kannalta loistavasti, kun Granlund toimitti kiekon maalille, ja peliväline upposi Sveitsin puolustajan mailan kautta sisään. Lopulta osuma jäi myös kamppailun viimeiseksi, joten Suomi nappasi kamppailusta täyden pistepotin.

Voiton myötä Leijonat sijoittui EHT-turnauksessa kolmanneksi ja Sveitsi neljänneksi. Ruotsi ja Tshekki kamppailevat turnausvoitosta myöhemmin sunnuntaina. Voit katsoa aiemmat tulokset ja otteluohjelman täältä.

Näet paitsiomaalin alta tai täältä.

discovery+ sport 🇫🇮

@dplussportfi
HÄRSKI! 🔥

Hartikainen pääsee uittamaan kiekon tyhjään nuottaan upean hyökkäyksen päätteeksi.

2-1!

#Leijonat #EHTfi