Karu uutinen: lähes koko kauden sivussa ollut HPK-järkäle ei palaa pelikuntoon vielä pitkään aikaan
HPK kertoi keskiviikkona loukkaantumistilanteestaan. Yksi loukkaantuneiden pelaajien listalla oleva nimi on järkälemäinen puolustaja Miro Karjalainen, joka on pystynyt pelaamaan tällä kaudella vain yhden ottelun syyskuussa.
26-vuotiaan Karjalaisen paluuaikataulua on päivitetty syksyn aikana useaan otteeseen. Miehen tuoreimmat tutkimukset ovat osoittaneet sen, että vamma vaatii toimenpiteen, joka pitää pelaajan sivussa peleistä pitkälle kevääseen.
– Vamma vaatii toimenpiteen ja kuntoutus on pitkä. Toivon kuitenkin, että ehdin mukaan oranssiin kevääseen, Karjalainen kommentoi HPK:n tiedotteessa.
Karjalainen siirtyi täksi kaudeksi takaisin HPK:hon pelattuaan kaksi edellistä kautta HIFK:ssa. Ennen HIFK-kausiaan hän edusti myöskin HPK:ta kaudet 2017-2020.
LUE MYÖS:
- Tapparasta tuttu tshekkijärkäle sai lähtöpassit Pohjois-Amerikasta – missä ura jatkuu?
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Mikko Rantaselle taas vahvat tehot! Nousi samalla jäähypörssin kärkeen
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä
- JYP jatkosopimukseen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran
- Kultaleijonalta vihjaus ensi kauden seurasta: ”Raha ei aina pääasemassa”
- Vahvistus tuli – tässä Saku Mäenalasen ensi kauden seura!