Maaliero 0-20: Jääkiekon nuorten MM-kisoissa hurja heittopussi – ”Yritämme olla pelkäämättä”

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoja on pidetty tasoltaan yleisesti vuoden kenties kovimpana arvoturnauksena, joten tällä hetkellä tuntuu, että piskuinen Itävallan joukkue on mukana täysin väärässä sarjassa.
Piskuinen maa hävisi Kanadan kisoissa ensiksi Ruotsille 0-11 ja viime yönä Tshekille 0-9, joten maaliero on nyt karmea 0-20.
Tshekki voitti keskiviikon vastaisena yönä laukaukset 47-9, ja esimerkiksi sekä toisen että kolmannen erän kudit kirjattiin tilastoihin luvuin 18-3. Tshekin ykkössentteri Matyas Sapovaliv syötteli matsissa neljä maalia.
– Puhumme keskittymisestä hyviin asioihin. Tietysti häviäminen maalein 0-11 ja 0-9 on vaikeaa, mutta ehkä Tshekki-pelin kolmannesta erästä on hyvä lähteä rakentamaan. Blokkasimme laukauksia ja pelasimme tunteella, itävaltalaispelaaja Vinzenz Rohler sanoi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.
– Emme halunneet luovuttaa. Yritämme olla pelkäämättä sen sijaan, että keskittyisimme vastustajiimme.
Tshekki on A-lohkon kärki ennen Ruotsia, Saksaa ja Kandaa ja Itävaltaa. Viimeisenä mainitun maan karu maaliero rumenee todennäköisesti ainakin Kanadaa vastaan, mutta samalla Saksa on maa, jonka Itävalta voisi periaattessa ehkä voittaa ja edetä jopa jatkopeleihin.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Jesse Puljujärvi pisti verkot heilumaan – hirmuvire!
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- HS: Jesse Puljujärven erityispiirre teki vaikutuksen Ville Peltoseen – ”Tosi mieluinen yllätys”
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Florida Panthers sai huojentavia suomalaisuutisia NHL:ssä
- Vaasan Sport iski pöytään jättiuutisen – muut Liiga-seurat jäivät nuolemaan näppejään
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Kultaleijona Jussi Olkinuora: uusi seura!
- Urheilucast: Viljami Nieminen sai rahakkaan tarjouksen toiselta Liiga-seuralta – vastasi ”kiitos ei”
- Ilves: maajoukkuevahti haaviin!
- IS: Näin agentti kommentoi hyllytetyn suomalaislupauksen tilannetta: ”Olemme ehdottaneet…”
- Doug Shedden antoi heti palaa: ”Jos täällä on vielä samoja tuomareita…”
- Teemu Pulkkinen: uusi seura on nyt selvillä!
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!