Ruotsille armoton pettymys MM-pronssipelissä – USA voitti 15 maalin uskomattoman show’n
Ruotsi ja Yhdysvallat päättivät urakkansa Kanadassa yöllä huipentuvissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa käsittämättömällä tavalla.
Maat kohtasivat pronssiottelussa, jonka Yhdysvallat voitti eeppisen sirkuksen päätteeksi jatkoerässä maalein 8-7.
Ottelu oli yhtä vuoristorataa. Avauserä meni USA:lle 0-1, mutta toisen Ruotsi vei hurjin luvuin 5-4. Päätöserän maalit kirjattiin tilastoihin 2-2.
Avauserän dramaattisen hetki oli ruotsalaishyökkääjä Fabian Lysellin saama ulosajo päähän kohdistuneesta taklauksesta. Toisessa erässä draamaa tarjosi – yllätys yllätys – kireillään Ruotsi. Se nousi kahdesti kahden maalin takaa rinnalle, muttei koskaan tuon erän aikana ohi.
Päätöserään Yhdysvallat vaihtoi maalivahtia, kun tolppien väliin tuli Trey Augustinen tilalle Kaidan Mbereko.
USA:n Rutger McGroarty ja Logan Cooleyn olivat näkyviä saldolla 1+2. Ensiksi mainittu iski 6-7-johtomaalin ylivoimalla ajassa 58.23. Tähtipaitojen tehokkain oli jatkoerässä voittomaalin iskenyt ja sillä kypärätempun täydentänyt Chaz Lucius.
Ruotsin tehomies oli saldon 2+1 iskenyt Filip Bystedt, joka löi pelin tasoihin 22 sekuntia ennen päätöserän loppua ilman maalivahtia.
LUE MYÖS: Nuoret Leijonat kovassa porukassa! Tässä ovat lohkojaot seuraaviin MM-kisoihin
MM-kisat päättyvät loppiaisen vastaisena yönä Tshekin ja Kanadan välillä pelattavaan finaaliin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan