Oikea vai väärä tuomio? Liigassa nähtiin kummallinen rankkari – ”En osaa sanoa – en ole nähnyt”
Porin Ässien voittomarssi katkesi jääkiekkoliigassa lauantaina, kun HPK haki pisteet Porista maalein 1-4.
Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin päätöserässä, kun hämeenlinnalaisjoukkueen kirkkain tähti Michael Joly pisti kummallisen rankkarin ohi Ässien vahti Niklas Rubinin.
Näytti, että Jere Henrikssonin hankkimassa ja Jolyn ampumassa rankkarissa oli useampi yritys, kuten C Moren selostaja Julius Sorjonenkin huvittuneen oloisena veisteli. Samalla, kenties juuri tämän takia Rubin poltti päreensä saaden käytösrangaistuksen.
– Ei voi millään hyväksyä, vaikka katsoisi minkälaisten lasien läpi. Kiekko karkaa, Rubin tökkää siihen, Sorjonen pohti ensiksi.
– Jaa-a. Osuuko Rubin siihen ollenkaan, vai onko se tietynlaista huitomista. Pelaaja ei saa tehdä kahta yritystä. Kaksi kertaa laukoessa se hylätään.
Rubin näytti hidasteiden perusteella osuvan kiekkoon, kuten Sorjonenkin sanoi.
No, lopulta maali hyväksyttiin. Kahden minuutin jäähyn saanut Ässien vahti Rubin pisti oman mailansa päreiksi, porilaisluotsi Karri Kivi kyseli luotsien päätöksen perään välittömästi.
Hän vaikutti pelin jälkeen Liigan nettisivujen lehdistötilaisuudessa suhteellisen rauhalliselta, vaikka tilanne todella ristiriitainen olikin.
– Varmaan kyse oli siitä, mistä Rubin hermostui. Jos kiekko osui mailaan, se (tilanne) olisi käsittääkseni ohi. En ole nähnyt sitä, että osuiko vai ei, porilaisluotsi Kivi tuumi.
– En katsonut maalia hirveän tarkasti. En osaa sanoa, Kerhon Jarno Pikkarainen sanoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Christopher Gibson: ulos
- Ukko-Pekka Luukkosen neronleimaus nosti Buffalon ykköspaikalle NHL:ssä: ”Ilmiömäinen”
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto
- Liigan pudotuspeleissä kiusallinen ongelma: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”