IL: Olli Jokinen ärähti Leijonat-vahdin ratkaisusta: ”Seurahistorian suurin sopimus”
Maalivahti Frans Tuohimaa jätti Jukurit lähes viimeisellä mahdollisella hetkellä. Mikkeliläisseura taistelee pudotuspelipaikasta, joten ykkösvahdin lähtö on valtava takaisku.
– Pelaaja halusi pois, aloite tuli sieltä. Hän ei ollut tyytyväinen roolinsa. Mutta asia on selvä, jos joku ei halua meillä olla, niin sitten tehdään muutoksia, Jukurien päävalmentaja Olli Jokinen kommentoi Iltalehdelle.
– Valmentajana olen pettynyt. Hänellä oli seurahistorian suurin sopimus.
Viimeisissä neljässä ottelussa Jukurien maalilla on nähty Markus Ruusu. Koko kauden mittakaavassa Tuohimaa on kuitenkin ollut selvä ykkösvahti.
– Meillä on nyt voittava maalivahti, eikä voittavaa maalivahtia vaihdeta. Tuomimaa on pelannut noin 75 prosenttia kauden peleistä, hän oli kakkosena neljä viimeistä peliä, Jokinen kertaa.
– Seuraavan tappion jälkeen hän olisi ollut taas pelivuorossa, hän on hyvässä kunnossa. Mutta Frans ei halunnut odottaa.
Tuohimaa on pelannut tällä kaudella 34 ottelua torjuntaprosentilla 89,5. Ruusu on puolestaan pelannut seitsemän ottelua torjuntaprosentilla 91,8.
Tuohimaa on voittanut Leijonissa olympia- ja MM-kultaa kolmosvahdin roolissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien joukkueenjohtaja ei ollut kuullutkaan Sveitsin norovirustapauksesta – ”Ei plan b:kään helppo ole”
- Konsta Helenius palasi hirmuvireisenä farmiin!
- Mikko Lehtonen pelkäsi yhtä asiaa Suomen lippua kantaessaan – Naisleijonien tähti: ”Minuakin jännitti”
- Petri Karjalaiselta suoraa tekstiä Kärppien esityksestä: ”Ihan helkkarinmoinen peiliin katsomisen paikka”
- Tällainen oli Leijonien reitti historialliseen olympiakultaan
- Tero Lehterä täräytti kaksi asiaa, joissa Suomi oli USA:ta parempi: ”Saako noin sanoa?”
- USA murskasi Naisleijonat – Tero Lehterä: ”Se näytti 40 minuutin pesukoneohjelmalta”
- Patrik Bartosak nöyryytti TPS:ää – teki samalla upean ennätyksen
- Tulikuuma KooKoo jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Kova kolaus: NHL-tähti ei lähde olympialaisiin – Liigasta tuttu mies mukaan!
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Tulikuuma KooKoo jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Yhden maan dominointia! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -hyökkääjät
- Patrik Laine kaupataan? Montreal valmis radikaaliin peliliikkeeseen NHL:ssä
- Jokerit-valmentaja Tomek Valtonen käyttäytyi asiattomasti – pyytää nyt anteeksi
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – mestarivahti tekee paluun
- Lehtitieto: Jukurit teki yllättävän kaappauksen hyökkäykseen!
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Patrik Bartosak nöyryytti TPS:ää – teki samalla upean ennätyksen