Jesse Joensuu iski Ässät puolivälieriin – kapteeni kiitteli loistavaa kotiyleisöä: ”Saattoi olla, että yleisö voitti meille”
Ässät eteni pudotuspelien avauskierrokselta puolivälieriin. Runkosarjassa kahdeksanneksi sijoittunut porilaisjoukkue kukisti TPS:n otteluvoitoin 2-1. Ratkaiseva kolmas kamppailu päättyi Porissa niin ikään 2-1-lukemiin.
Ottelun kaksi ensimmäistä erää pelattiin maaleitta, mutta kolmannessa alkoi verkko heilua. Teemu Kivihalme vei TPS:n johtoon erän alussa. Ässät laittoi kuitenkin kaiken likoon ja iski kaksi maalia viimeisen kymmenen minuutin aikana. Derek Barach iski pelin ylivoimalla tasoihin ja joukkueen kapteeni Jesse Joensuu ohjasi voittomaalin ajassa 57:47.
Joensuun kommentteja kuultiin ottelun jälkeen C Moren haastattelussa. Sarja oli todella tiukka, minkä allekirjoitti myöskin kapteeni Joensuu.
– Mä haluan uskoa, että me ansaittiin voitto tästä sarjasta. Todella tasainen sarja. Se, mistä mä oon tosi ylpeä: me pystyttiin lähelle parhaimpaamme koko aika. Silloin, kun sä pystyt lähelle parhaimpaasi, silloin sä voit ansaita voittaa. Ja nyt saatiin se, Joensuu sanoi.
Isomäen jäähalli oli loppuunmyyty ja ottelun yleisömääräksi ilmoitettiin näin ollen 6150 katsojaa. Kamppailussa oli mahtava tunnelma läpi illan ja luonnollisesti Ässien isot maalit sytyttivät porilaisyleisön valtaisaan huutomyrskyyn. Myöskin Joensuu antoi kehut loistavalle kotiyleisölle.
– Se on ihmisluonto, että jos ne alkaa tolleen mylviä ja me saadaan peli tasoihin, niin ei siinä ole Tepsin pakilla kiva mennä hakeen kiekkoa kulmasta. En tiedä, mikä osuus yleisöllä oli, mutta me voitettiin ja saattoi olla, että yleisö voitti meille tai pelaajat, mutta kyllä se valtava tuki meille on, Joensuu kiitteli.
Ässät saa puolivälierissä vastaansa Tampereen Ilveksen.
Näet Joensuun viimeistelemän voittomaalin alta tai täältä.
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse