LS: KooKoo on tehnyt kiinnityksen maalivahtiosastolleen ensi kaudeksi
Euralaismaalivahti Oskari Setäsen ensi kauden osoite on selvillä. Länsi-Suomen saamien tietojen mukaan Setänen jatkaa KooKoon riveissä myöskin ensi kaudella. LS:n mukaan jatkosopimus on solmittu jo hyvissä ajoin syksyllä.
28-vuotias Setänen pelaa parhaillaan toista kauttaan KooKoon riveissä. Tällä kaudella mies on napannut joukkueen ykkösvahdin roolin itselleen. 39 runkosarjaotteluun Setäsen torjuntaprosentti oli 90,3% ja päästettyjen maalien keskiarvo näytti lukemaa 2,38. Pudotuspeleissä Setänen on esiintynyt viidessä ottelussa tilastoin 90,3% ja 2,91.
Liiga-urallaan Setänen on pelannut kaikkiaan 272 runkosarjaottelua ja 23 pudotuspeliä. KooKoon lisäksi hän on edustanut Lukkoa, TPS:ää ja Ässiä. Setänen voitti Lukossa Suomen mestaruuden keväällä 2021.
LUE MYÖS:
- Huhhuh! Aatu Räty nöyryytti ruotsalaista NHL-tähteä poikkeuksellisen rumasti
- Tapparasta tuttu tshekkijärkäle sai lähtöpassit Pohjois-Amerikasta – missä ura jatkuu?
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Mikko Rantaselle taas vahvat tehot! Nousi samalla jäähypörssin kärkeen
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä
- JYP jatkosopimukseen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa!
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran
- Kultaleijonalta vihjaus ensi kauden seurasta: ”Raha ei aina pääasemassa”
- Vahvistus tuli – tässä Saku Mäenalasen ensi kauden seura!
- Pelicans irvailee vastustajalle armotta: ”Prinsessoille paikat nätiks”