Leijonat-sankari iski hattutempun AHL:ssä! Saako hän viimein näyttöpaikan NHL:ssä?
Kuva: Pasi Mennander/Suomen Jääkiekkoliitto
Sakari Manninen oli liekeissä viime yön AHL-kierroksella. Hän tykitti hattutempun, kun hänen edustamansa Henderson Silver Knights voitti Coachella Valley Firebirdsin maalein 7-4.
Manninen sai lentävän lähdön otteluun. Hän iski ensimmäisen maalinsa, kun peliä oli kulunut vain 16 sekuntia. Kaikki kolme maalia syntyivät jo ennen kuin ottelu oli puolivälissä.
Kauden 44 AHL-ottelussa Manninen on iskenyt tehot 9+23=32. Silti hän ei ole päässyt pelaamaan ainuttakaan ottelua NHL:n puolella Vegas Golden Knightsissa.
Viime vuosina Manninen on ollut Leijonien kantavia voimia. Hän on voittanut Suomen paidassa kaksi MM-kultaa, olympiakultaa ja hän henkilökohtaisesti vastasi jatkoajan voittomaalista vuoden 2022 MM-finaalissa.
LUE MYÖS:
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”