Loistovahvistus! NHL-tähti suuntaa innoissaan MM-kisoihin: ”Ihoni menee ihan kananlihalle”
Kanada saa ensi kuussa käynnistyviin jääkiekon MM-kisoihin motivoituneen vahvistuksen NHL:stä.
Flames TV:n toimittaja Brendan Parkerin mukaan Calgary Flamesin puolustaja MacKenzie Weegar suuntaa Kanadan avuksi Suomessa ja Latviassa pelattaviin MM-kisoihin. Floridasta Calgaryyn viime kesänä jättikaupassa siirtynyt Weegar kirjasi kuluneella kaudella NHL:ssä 81 runkosarjaottelussa tehot 4+27=31.
29-vuotias Weegar pukee ensimmäistä kertaa vaahteranlehtipaidan päällensä aikuisten tasolla.
– Ihan rehellisesti, se oli helppo ratkaisu. Ihoni menee ihan kananlihalle tätä ajatellessa, Weegar iloitsi Parkerin haastattelussa.
Parkerin tietojen mukaan myös Flamesin tähtihyökkääjät Jonathan Huberdeau ja Tyler Toffoli ovat saneet Kanadalta kutsun MM-kisoihin. Molemmat miehet ovat kiinnostuneita MM-kisoista, mutta aikovat vielä keskustella perheidensä kanssa osallistumisesta.
TVA Sportsin toimittaja Renaud Lavoie kertoo Twitterissä, että Kanada saa MM-turnaukseen tolppien väliin Montreal Canadiensin maalivahdin Samuel Montembeaultin. 26-vuotias montrealilainen pelasi runkosarjassa 39 ottelua torjuntaprosentilla 90,3.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonien olympiahyökkääjä sikaili NHL:ssä – rangaistus tuli!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle