Valtteri Filppula vihjaa: Ura päättyy torstain finaalipeliin

Viime kaudella legendaariseen ”Kolmen kullan klubiin” ensimmäisenä suomalaispelaajana liittyneen Valtteri Filppulan, 39, edustama Geneve-Servette kohtaa Biel-Biennen Sveitsin liigan ratkaisevassa seitsemännessä finaalissa torstaina.
Huiman NHL-uran ennen Eurooppaan paluutaan tehnyt Filppula myöntää Tribune de Geneven haastattelussa torstain pelin saattavan jäädä jopa miehen uran viimeiseksi.
– Totta, mutta en juurikaan mieti, mitä kauden jälkeen tapahtuu. Minulla on sitten riittävästi aikaa päättää, mitä haluan tehdä. Jos tunnen oloni vielä motivoituneeksi, aion jatkaa vuoden, Filppula pyörittelee eri vaihtoehtoja.
– Osa minusta sanoo, että lopeta tähän ja osa minusta sanoo päinvastaista. Kun kausi on ohi, katson, olenko vielä motivoitunut vai onko aika päättää ura tähän, Filppula jatkaa.
16 kauden aikana 1056 runkosarjapeliä ja 166 pudotuspeliä NHL:ssä pelannut Filppula ei ole edustanut Leijonia viime kevään MM-kotikisojen jälkeen. Konkarisentteri ei ole vielä kertonut päätöksestään myöskään kevään MM-kisojen suhteen.
Sveitsin liigan torstain seitsemäs finaaliottelu on katsottavissa C Moresta. Ottelu alkaa kello 21.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!