Jättiyllätys: Tomi Lämsä hyppää Liiga-seuran päävalmentajaksi!
Tomi Lämsä, 43, korvaa Marko Virtasen Rauman Lukon pääkäskijänä.
Nuorten Leijonien päävalmentajana toimineen Lämsän Lukko-sopimus on voimassa vuoteen 2025 asti.
– Lukossa on tehty jo pitkään hyviä asioita: on ollut hyviä päävalmentajia ja seurajohdossa on hyviä ihmisiä, jotka ovat rakentaneet seuraa siihen suuntaan, että menestyminen on mahdollista. Ennen kaikkea haluan jatkaa tuota hyvin tehtyä työtä ja tuoda persoonaani sekä osaamistani mukaan, Lämsä kommentoi Lukon tiedotteessa.
Ennen Nuorten Leijonien pestiä Lämsä toimi KHL-seura Salavat Julajev Ufan valmennustiimissä viiden kauden ajan, joista kaksi viimeistä päävalmentajana. Liigassa hän on valmentanut Jokereita ja Pelicansia.
– KHL:ssa sain kokea äärimmäisen kovan kiekkoliigan työarkea ja U20-maajoukkueen mukana näin ja koin huipputason kansainvälistä lätkää. Sanoisin, että viime vuosien kokemuksista tulevat tällä hetkellä omaan peliajatteluun ne asiat, joihin jääkiekko on mielestäni kovaa vauhtia menossa. Sitä kautta ehkä voimme löytää kilpailuetua, mitä Liigassa ei välttämättä ole.
Lämsän apuvalmentajina toimivat Lukolle viime kaudesta tutut miehet: Erik Hämäläinen, Jarkko Kauvosaari sekä maalivahtivalmentajana Mikael Vuorio.
LUE MYÖS:
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa