Lehtitieto: Sakari Manninen jättää Vegasin – tässä Leijonien kultasankarin uusi joukkue!
Sakari Mannisen visiitti Vegas Golden Knightsin organisaatiossa jäi lopulta yhden kauden mittaiseksi. Leijonien kultasankari pelaa ensi kaudella Euroopassa.
Sveitsiläisen Watson-lehden toimittaja Klaus Zaugg kertoo saaneensa tiedon, että Manninen siirtyy Sveitsin NL-sarjaan Genève-Servette HC:n riveihin.
Zauggin mukaan Mannisesta kaavaillaan korvaajaa Servetten tällä viikolla jättäneelle ruotsalaishyökkääjälle Linus Omarkille, joka mätti 52 ottelussa huimat 56 tehopistettä. 31-vuotiaalta oululaiselta odotetaan Omarkin kaltaista hyökkäyspanosta ensi sesongilla.
Servette lukeutuu Sveitsin NL-sarjan isoimpiin seuroihin. Joukkueessa pelasi tällä kaudella kolme kovan luokan suomalaista: Teemu Hartikainen, Valtteri Filppula ja Sami Vatanen. Hartikaisen ja Vatasen sopimus kattaa myös tulevan kauden.
Manninen kulunut kausi oli hänelle ensimmäinen Pohjois-Amerikan kaukaloissa. Taiturimainen hyökkääjä heivattiin kuitenkin jo heti alussa Vegas Golden Knightsin AHL-joukkueeseen, eikä NHL:stä tullut koskaan kutsua ylös. Kaksi MM-kultaa ja yhden olympiakullan voittanut hyökkääjä kirjasi Henderson Silver Knightsin riveissä 53 ottelussa 40 tehopistettä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jesse Puljujärven mitalin kohtalo puhuttaa Sveitsissä: ”Liian kovaa juhlimista?”
- Patrik Laineen vaikeista ajoista raju paljastus: ”Hän luuli kuolevansa”
- NHL:ään varattu pakki jatkaa uraansa Liigassa: ”Paljon potentiaalia”
- Leijonat-vahdin sopimus purettiin Ruotsissa – uusi seura löytyi heti!
- Siirtomarkkinoilla jysähti – Kärpät nappasi maajoukkuehyökkääjän!
- Eero Elo: uusi joukkue!
- Tapparalle jysähti iso uutinen – Benjamin Rautiainen: ”Haluan tuoda sen julki”
- Ässät julkisti tärkeän sopimuksen – tehohyökkääjä jatkaa Porissa
- Leijonista tuttu Valtteri Puustinen jättää NHL:n – huippudiili Eurooppaan varmistui
- Ilves jää taakse – Carl Klingberg vaihtaa Liiga-seuraa!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalivarkaalle huono uutinen
- Ilves jää taakse – Carl Klingberg vaihtaa Liiga-seuraa!
- Vahinko vai tarkoitus? Kärppien somevideolla lipsahti uuden pelaajahankinnan nimi
- Tuore MM-mitalisti: NHL-seurojen kiinnostus heräsi
- Ässät julkisti tärkeän sopimuksen – tehohyökkääjä jatkaa Porissa
- Leijonista tuttu Valtteri Puustinen jättää NHL:n – huippudiili Eurooppaan varmistui
- Sami Aittokallio vaihtaa maisemaa – uusi osoite selvisi
- Ässät-vahti Filip Lindberg: uusi joukkue
- HIFK naarasi uuden ulkomaalaisvahvistuksen: ”Periksiantamaton taistelija”
- HIFK:n ex-puolustaja: sopimus mestariseuraan