Yllätystappio! Yhdysvaltojen nuorisojoukkue pyyhki Leijonilla lattiaa

Leijonat kohtasi MM-kisojen avausottelussaan Yhdysvallat. Peli päättyi Yhdysvaltojen 4-1 voittoon.
Suomi lähti vahvasti ensimmäiseen erään. Neljän ketjun voimalla Leijonat vyörytti jatkuvasti peliä Yhdysvaltojen päähän ja loi maalipaikkoja toisensa perään. Viimeistely oli kuitenkin heikkoa ja Casey DeSmith pelasi vahvasti jenkkien maalilla.
Lopulta Leijonat sai maalihanat ylivoimalla. Jere Sallinen tarjoili nopean passin Teemu Hartikaiselle vastustajan neliön keskelle, ja Hartikainen tinttasi kiekon etukulmasta sisään.
Toinen erä oli Yhdysvaltojen huimaa dominointia. Vikkelästi liikkuva joukkue laittoi Suomen todella ahtaalle. Kertaalleen kiekko kävi ylärimassa ja yksi maali hylättiin heppoisen maalivahtikontaktin vuoksi.
Lopulta Cutter Gauthier sai toimitettua kiekon maaliin suorasta hyökkäyksestä. Tilannetta edelsi Yhdysvaltojen pitkä pyöritys hyökkäyspäässä.
Yhdysvaltojen hyvä peli jatkui kolmannessa erässä. Suomen syötöt eivät menneet ollenkaan osoitteeseen, ja vastustaja iski armotta vastaan. Ensin Drew O’Connor napautti kiekon sisään näyttävän syöttökuvion päätteeksi. Hetkeä myöhemmin Alex Tuch pääsi tyylittelemään tyhjänä ammottavaan maaliin Rocco Grimaldin syötöstä.
Illan toisella maalillaan Tuch tyylitteli 4-1 lukemat tyhjiin. Leijonien loppukiri jäi vaisuksi.
Suomen ehdottomasti paras pelaaja oli maalivahti Emil Larmi. Ilman Larmin vahvoja otteita Yhdysvallat olisi voinut tehdä ottelussa pari maalia enemmänkin. Hänelle kertyi 34 torjuntaa.
LUE MYÖS: Tappiolla harmillinen seuraus! Leijonien upea 1352 päivän putki katkesi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!