Leijonien haaveet supervahvistuksista kariutuivat – Roope Hintz johdatti Dallasin konferenssifinaaleihin NHL:ssä
MM-kisaisäntä Suomen haaveet NHL:stä vielä joukkueeseen saapuvista supervahvistuksista kariutuivat tiistain vastaisena yönä sarjan ”suomalaisjoukkueisiin” lukeutuvan Dallas Starsin napattua 2-1-voiton Seattle Krakenista joukkueiden seitsemännessä pudotuspelikohtaamisessa.
Starsin jatkopaikka tiesi samalla sitä, että Roope Hintzin, Esa Lindellin, Miro Heiskasen, Jani Hakanpään ja Joel Kivirannan kausi jatkuu NHL:n konferenssifinaaleissa. Porukasta varsinkin Hintzin ja Heiskasen mahdollista saapumista Leijoniin odotettiin kiekkojännäreiden parissa vesi kielellä.
Ottelun avausmaalia saatiin odottaa toisen erän lopulle asti. Lopulta Starsin ykkössentteri Hintz iski kevään yhdeksännen pudotuspelimaalinsa 36. peliminuutilla vieden kotijoukkueen johtoon. Wyatt Johnston naulasi Starsin 2-0-osuman reilut seitsemän minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä. Oliver Björkstrandin kavennus 18 sekuntia ennen loppua oli enää kosmetiikkaa Starsin marssiessa jatkoon voitoin 4-3.
Stars kohtaa lännen finaaleissa Vegas Golden Knightsin. Joukkueet kohtasivat samassa vaiheessa viimeksi koronakaudella 2019-20, jolloin Stars oli vahvempi ja eteni Stanley Cupin finaaleihin. Starsin toistaiseksi ainoa Stanley Cupin voitto tuli keväällä 1999.
Suomalaisittain ottelun hauska erikoisuus koettiin kolmannessä erässä, kun Starsin dj muisti joukkueen suomalaispelaajia ja huudatti ämyreistä Käärijän Cha cha cha -viisuhittiä samalla, kun jumbotronilla näytettiin viisusuosikin lapsuuden ystävää, Stars-puolustaja Lindelliä.
Krakenin suomalaishyökkääjä Eeli Tolvaselle tappio tiesi kesäloman alkua NHL:n puolelta. Ovi Leijonien MM-joukkueisiin saattaa tosin yhä olla auki.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään