Jukka Jalonen ei ole huolissaan Leijonien tehottomuudesta: ”Ollaan kärsivällisiä”

Leijonat voitti lauantaina MM-kisoissa Itävallan. Lukemat pysyivät loppuun asti tasaisina ja voittonumerot kirjattiin Suomelle lukemin 3-1.
Jukka Jalonen kommentoi ottelun jälkeen C Moren haastattelussa pelin olleen tuttuun tapaan tasainen. Vaikka maalinteko oli jälleen Suomelle vaikeaa, ei Jalosella vaikuta olevan huolta asian suhteen.
– Tiukkaa vääntöä. Kyllä nämä pelit pysyy vähämaalisina ja tasaisina, varsinkin jos ei itse pysty tekemään paikoista maaleja. Loppuun asti joutuu vääntämään. Omiin on nyt mennyt kahdessa pelissä yksi maali per ottelu, se on hyvä asia. Edelleenkin vielä tuo hyökkäyspeli vähän vaatii tehokkuutta lisää, mutta ollaan kärsivällisiä. Toivotaan ja uskotaan siihen, että se napsahtaa tiistaina tai viimeistään torstaina, Jalonen summasi.
Suomi teki kaksi maalia jo ensimmäiseen seitsemään ja puoleen minuuttiin, jolloin näytti, että Leijonat menee ottelussa menojaan ja takoo rumat lukemat taululle. Näin ei kuitenkaan käynyt.
– Itävalta puolusti keskustaa hyvin tokassa erässä ja me vähän pyörittiin siellä ulkopuolella. Olisi pitänyt ampua pikkuisen enemmän kiekkoa maalille. Kolmas erä oli sitten taas parempi meiltä ja saatiin enemmän tontteja, mutta ei sitten välttämättä tehokkuutta riittävästi. Voitto on kuitenkin aina voitto ja tästä on hyvä jatkaa, Jalonen päätti.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!