MM-kisojen lilliputti hämmästyttää sensaatioilla – entinen Mestis-tykki kommentoi
Kazakstan on jääkiekkomaailman lilliputti, mutta viime vuosina se on tehnyt erilaisilla yllätyksillä itsestään uskottavan joukkueen MM-kisatasolle
Tampereen ja Riikan turnauksessa vaikuttaa siltä, että maa uusii jälleen kerran paikkansa ylimmällä sarjatasolla.
Tähän juttuun ei ole otettu huomioon lauantain kuutta matsia. Tuohon pelipäivään maa lähti allaan sensaatiomainen Slovakia-voitto, joka irtosi voittomaalikisassa.
Kun Kazakstanilla on kasassa jo neljä pinnaa, lohkossa kuudentena oleva maa uusinee sarjapaikkansa hyvin todennäköisesti. Takana olivat ennen lauantain matseja tasapisteissä (4) Norja ja pisteittä Slovenia. Sillä on siis jo yli suoran voiton verran eroa kazukeihin.
Perjantainen Slovakia-voitto oli Kazakstanille ensimmäinen MM-kisahistoriassa.
– Meidän täytyy pelata hyvin läpi otteluiden. Meillä on ollut ongelmia avauserien kanssa, mutta perjantaina se oli parempi suoritus. Toisen erän pelasimme perjantaina vielä paremmin. Meillä on monia nuoria MM-debytantteja, Mestistä RoKissa kaudella 2021-22 pelannut Batyrlan Muratov tuumi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.
Kazakstanin voitto löi Slovakian, hallitsevan olympiapronssimitalistin todella tukalaan rakoon. Sillä oli ennen lauantaita pudotuspeleihin matkaa suoran voiton verran. Kazakstanin matka sinne on neljä pinnaa.
Maan tekoja, Slovakian kaatamista ja sen syöksemistä kenties jopa ulos jatkopeleistä voi pitää jonkinlaisina sensaatioina. Kazukit ovat näet pelanneet pääsarjassa vasta vuodesta 2021 alkaen. Maa nousi ykköstasolle vuoden 2019 1A-divarin kinkereistä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään