Näillä eväillä Kanada kaatuu? Atte Ohtamaa avasi Leijonien kehityskohteita
TAMPERE. Leijonat marssi tiistaina vakuuttavaan voittoon, kun MM-kisojen alkulohkon päätöskamppailussa Tanska kaatui murskalukemin 7-1.
Suomen joukkueen suurimpia onnistujia ottelussa oli Atte Ohtamaa, joka onnistui myös kertaalleen maalinteossa. Leijonien luottopuolustaja oli ottelun jälkeen tyytyväinen mies.
– Hyvä, että saatiin nyt niitä tehoja. Pelattiin hyvä 60-minuuttinen. Kun me saatiin maaleja alkuun, niin se auttoi meitä ja teki Tanskan pelistä vaikeampaa, Ohtamaa kommentoi heti ottelun jälkeen.
Leijonapuolustajan mukaan joukkueen pelaaminen näyttää hyvältä, mutta parannettavaakin löytyy.
– Pelin pitää koko ajan parantua turnauksen aikana, ja ollaan otettu koko ajan steppejä eteenpäin. Varmasti yhteistä pelinopeutta ja tasapainoa täytyy löytää lisää peliin. Koko ajan pitää päästä paremmin siihen omaan rytmiin paineistamaan ja paineen alta pois. Siinä pystytään varmasti parantamaan.
Leijonien osalta turnaus jatkuu seuraavaksi puolivälierissä Kanadaa vastaan. Ohtamaan mukaan vastustaja on todella kova. Suomen on esitettävä parastaan, että jatkopaikka irtoaa.
– Tulee todella hyvä vastustaja vastaan, kuten aina tässä vaiheessa turnausta. Kanada on yleensä ollut näissä peleissä parhaimmillaan. Meidän pelin täytyy kehittyä ja saada sitä kautta paras esiin, Ohtamaa ennakoi.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Raju päätös: KalPan ykköstähti sivuun – HIFK:n kulissipeli kannatti
- Liiga-seurat hereillä – Ilveksestä tuttu suomalaistykki vapaille markkinoille!
- Otto Kivenmäki: iso siirtohuhu!
- Yli 500 NHL-ottelun mies lähtee Tapparasta – tässä uusi seura!
- HIFK:n entinen pistelinko rikoksen tiellä – pidätettiin jälleen!
- Lähde: SHL-hyökkääjä lähellä siirtoa Liigaan
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Lähde: SHL-hyökkääjä lähellä siirtoa Liigaan
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto