Pekka Jormakka lataa kovan paljastuksen C Morelle: ”Takaisin Leijona-paitaan!”
Urallaan kaksi MM-turnausta pelannut kulttihyökkääjä Pekka Jormakka paljastaa C Moren Mestarien pöydässä olevansa valmis pyörtämään viiden vuoden takaisin päätöksensä lopettaa pelit Leijonissa.
32-vuotias Jukurit-hyökkääjä on nähty maajoukkuepaidassa viimeksi vuonna 2018.
– Kun koronavuosi tuli, niin olin pelannut viisi vuotta KHL:ssä. Tuli ehkä pieni väsy, että jaksaako tätä. Matkustaminen rupesi aika paljon tökkimään. Sain sitten kuitenkin diilin Novosibirskiin marraskuussa. En ollut treenannut sitten yhtään. Sieltä kenkää ja sitten Saksaan. Siellä taas palasi innostuminen jääkiekkoon ja harjoitteluun. Mentiin finaaleihin ja Wolfsburgissa oli ihan hyvä ryhmä, Jormakka pohjustaa ja jatkaa.
– Nyt on taas sellainen uudelleentuleminen. Kolmas kausi lähtee Mikkelissä ja jääkiekko maistuu todella hyvälle, harjoittelu maistuu todella hyvälle. Nyt on ihan selvä plääni, mihin ollaan matkalla, Jormakka paljastaa.
Pelit Leijonissa kiinnostavat konkaria edelleen.
– Kun 2018 kisat oli ohi, päätin, että annan nuoremmille tilaa ja lopetan maajoukkueuran. Vähän tällä tyylillä. Olin itsekin ihan nuori silloin vielä, hulivili ja tyhmä.
– Comeback on tulossa. Takaisin Leijona-paitaan, Jormakka uhoaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi