Kari Jalosen Tshekki tippui MM-kisoista – näin suomalaisluotsi kommentoi asemaansa
TAMPERE. Päävalmentaja Kari Jalosen luotsaama Tshekki putosi torstaina jääkiekon MM-kisoista, kun Yhdysvallat oli vahvempi maalein 3-0.
Tshekki esiintyi ottelussa todella vaisusti, eikä joukkue päässyt montaa kertaa hyville maalipaikoille. Sama ongelma oli vaivannut joukkuetta jo pidempään, eikä Jalosen tiimi löytänyt vastauksia myöskään turnauksen tärkeimmällä hetkellä.
– Viimeiset kolme ottelua Sveitsiä, Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan toistivat samaa kaavaa. Meillä oli ongelmia hyökkäyspäässä. Kaksi maalia Sveitsiä vastaan, yksi Kanadaa vastaan ja nolla Yhdysvaltoja vastaan. Emme jostain syystä löytäneet lääkkeitä maalipaikkojen luomiseksi, Jalonen kommentoi ottelun jälkeen.
Samalla ”Kojo” jakoi kuitenkin kehuja omalle joukkueelleen sekä vakuuttavalle vastustajalle.
– Olen ylpeä pelaajistamme. Tässä oli lähes kymmenen pelaajaa, jotka olivat mukana MM-leirityksessä alusta lähtien. Olen kuitenkin pettynyt tulokseen ja asioita täytyy nyt analysoida. Kunnioitan Yhdysvaltoja. Heillä on hyvä joukkue.
Jalosen sopimus on voimassa vielä ensi kevään MM-kisoihin saakka, jotka pelataan Tshekissä. Tuloksen myötä on kuitenkin mahdollista, että suomalaisluotsille annetaan potkut, sillä tavoitteesta, eli MM-kullasta jäätiin kauas.
– En halua spekuloida asialla. Se ei ole minun työni. Kaikilla on paineita ja niiden kanssa on elettävä, Jalonen kommentoi asemaansa.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”