Viime vuosina menestykseen tottuneiden Leijonien MM-turnaus päättyi tällä kertaa jo puolivälierässä. Missään vaiheessa kisoja Suomi ei päässyt totutunlaiseen lentoon, vaan peli takkuili jatkuvasti enemmän tai vähemmän.

Tappion jälkeen syytöksiä on lentänyt vähän joka suuntaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että Ruotsia ja Kanadaa vastaan Leijonat oli ison osan pelistä kuskin penkillä. Mikään mahalasku turnaus ei siis ollut, vaikka tulos ei suosinutkaan.

Kun tunteet ovat jo jäähtyneet, on hyvä tarkastella todellisia syitä, miksi Suomi ei pelaa tänä keväänä mestaruudesta.

Yksittäiset epäonnistujat

Leijonien joukkueessa oli useita pelaajia, joiden otteet eivät olleet totutulla tasolla. Yksi heistä oli ykkössentteri Sakari Manninen. Viimeisten vuosien aikana Manninen on ollut Leijonien menestyksen isoimpia kokkeja, mutta tässä turnauksessa Manninen oli tehoton surffailija, joka ei saanut missään vaiheessa pelistä kiinni.

Teemu Hartikainen ja Mikko Rantanen tekivät ykkösketjussa hyvää työtä laitojen läheisyydessä. Kaksikko kaivoi jatkuvasti kiekkoja itselleen, mutta ei ollut ikinä ketään, kenelle syöttää kiekko maalipaikkaan. Manninen pyöri aina parhaiden sektoreiden ulkopuolella.

NHL-vahvistuksista taas Joel Armia ei ollut lähelläkään samaa tasoa kuin vuonna 2022. Armian jalka kulki laiskasti, hän hukkasi kiekkoja ja näytti ilottomalta aina jäällä ollessaan. Hänelle oli tarjolla isoa roolia tasaviisikoin ja ylivoimalla, mutta tällä kertaa Armia ei pystynyt nousemaan esiin.

Joel Armia aloitti turnauksen kakkosketjussa, mutta hänet tiputettiin kolmosketjuun pelien edetessä.

Puukätinen pakisto

Vastustajat olivat skoutanneet Suomen pelin erinomaisesti. Vastustajat puolustivat tiukasti maalinedustan, mutta jättivät Leijonille hurjasti tilaa siniviivalle. Leijonien pakistosta ei kuitenkaan löytynyt tarvittavaa kiekollista osaamista, jotta näistä tilanteista oltaisiin saatu maaleja aikaan.

Leijonien pakistossa oli monia luottosotureita, joiden kiekolliset taidot eivät ole kansainvälisellä tasolla. Erityisesti Atte Ohtamaa ja Miikka Koivisto näyttivät siltä, että heidän parasta ennen -päiväyksensä oli jo mennyt umpeen ennen kisoja. Jalosen täytyy löytää ensi kisoihin uusia suoritusvarmoja nimiä takalinjoille.

Mikko Lehtonen oli ainoa kiekollisesti taitava pelaaja Suomen siniviivalla. Pakistossa olisi ollut kova tarve Sami Vataselle.

Maalivahtipeli

Menestysvuosien aikana Leijonien maalivahtipeli on ollut timanttista. Jussi Olkinuora ja Harri Säteri oli aivan ylivoimainen kaksikko, joka ei päästänyt helppoja maaleja ja teki isoja pelastuksia ottelusta toiseen.

Näissä kisoissa Olkinuora ei ollut lähelläkään omaa tasoaan. Toinen peli olisi pitänyt antaa mieluummin Christian Heljangolle vaikean Saksa-ottelun jälkeen. Tämä virhe ei kuitenkaan onneksi maksanut Leijonille sarjapisteitä.

Ykkösvahti Emil Larmi ei puolestaan ollut tasolla, joka mestaruuden voittamiseen vaaditaan. Hän päästi useita helppoja maaleja, eikä onnistunut kannattelemaan Suomea vaikeina hetkinä. Sen sijaan ylitorjuva Larmi pomputteli paljon kiekkoja, mikä kylvi jatkuvaa kaaosta myös puolustajien pelaamiseen.

Aiheet Leijonat MM-kisat