Jukka Jaloselle etsitään seuraajaa – löytyykö Leijonien uusi päävalmentaja tästä joukosta?

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalosen sopimus päättyy kauteen 2023-24. Näillä näkymin Jalonen nähdään siis ainakin toistaiseksi viimeisen kerran Leijonien penkin takana Tshekin MM-kisoissa.
Jalosen lähdön myötä maajoukkueelle etsitään uutta päävalmentajaa. Leijonat.com nostaa alla esiin muutamia potentiaalisia nimiä.
Mikko Manner
Mikko Manner, 48, on tällä hetkellä yksi potentiaalisimmista vaihtoehdoista Leijonien uudeksi päävalmentajaksi. Manner on toiminut A-maajoukkueen apuvalmentajana jo seitsemän vuoden ajan. Jalosen ollessa poissa Manner on toiminut myös päävalmentajana.
Apuvalmentajana muun muassa kaksi maailmanmestaruutta ja olympiakultaa saavuttanut Manner tuntee pelaajat, ja tavat, joilla rakennetaan menestyvä arvokisajoukkue.
Kari Jalonen
Tällä hetkellä Tshekin päävalmentajana toimiva Kari Jalonen, 63, on vapautumassa markkinoille viimeistään seuraavien MM-kisojen jälkeen.
Jalonen on yksi Suomen kovimmista valmentajanimistä, joka on tehnyt hyvää jälkeä monissa eri ympäristöissä. Jalonen on valmentanut muun muassa Leijonat MM-hopealla ja Tshekin viime keväänä MM-pronssille.
Seurapuolelta löytyy mestaruuksia Suomesta ja Sveitsistä. KHL:ssä Jalonen valmensi puolestaan tshekkiläisen Lev Prahan sensaatiomaisesti aina finaaleihin saakka.
Antti Pennanen
Antti Pennanen, 44, on tehnyt kovaa jälkeä jo useamman vuoden ajan.
HPK:n yllättäen Suomen mestariksi kaudella 2018-19 valmentanut Pennanen on tehnyt hyvää työtä joka puolella. Kuluneella kaudella hän valmensi Ilveksen runkosarjan kakkoseksi ja pudotuspeleissä pronssille.
Maajoukkuepuolella Pennanen on saavuttanut Leijonien apuvalmentajana MM-kultaa, Nuorten Leijonien apuvalmentajana MM-kultaa sekä päävalmentajana MM-hopeaa ja -pronssia.
Pennasen nykyinen sopimus Ilveksen kanssa on voimassa kevääseen 2025 saakka, mutta mikäli Suomen Jääkiekkoliitosta lähestetytään, niin asioista varmasti ainakin neuvotellaan.
Uutinen jatkuu kuvan alla.

Jussi Tapola
Jussi Tapola, 48, jatkanee huhujen mukaan valmennusuraansa seuraavaksi ulkomailla, mutta miehelle olisi varmasti käyttöä myös Leijonissa.
Tapparasta lähtenyt Tapola valmensi tamperelaisseuran kolmesti Suomen mestariksi ja kertaalleen CHL:n mestaruuteen, joten näytöt ovat kivenkovia.
Maajoukkuepuolella Tapola on toiminut Leijonien apuvalmentajana sekä Suomen alle 16-, 17- ja 18-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana.
Tommi Niemelä
Tommi Niemelä, 39, on Suomen kuumimpia nuorempia valmentajanimiä. Nuoresta iästään huolimatta vamennuskokemusta löytyy jo 14 vuoden ajalta.
Niemelä on tehnyt viime aikoina loistavaa työtä Pelicansin peräsimessä, mikä on nostanut hänet mukaan myös maajoukkuekeskusteluihin.
Niemelältä löytyy jo entuudestaan myös maajoukkuekokemusta neljän kauden ajalta, mutta vain nuorista. Mies on valmentanut Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen maailmanmestaruuteen.
Niemelän nykyinen sopimus on voimassa kaudenn 2023-24 loppuun. Sopimus sisältää option myös kaudesta 2024-25.
Toni Söderholm
Toni Söderholm, 45, on noussut nopeasti kuumaksi valmentajanimeksi. Söderholm nousi vain reilun kahden vuoden valmentajakokemuksen jälkeen Saksan maajoukkueen päävalmentajaksi, jossa hän teki hyvää työtä reilun neljän vuoden ajan.
Menneellä kaudella Söderholm toimi sveitsiläisen SC Bernin päävalmentajana, mutta pesti jäi alle yhden kauden mittaiseksi, kun sopimus purettiin yhteisymmärryksessä.
Ensi kaudella suomalainen luotsaa saksalaisen EHC Red Bull Müncheniä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!