Puolustaja Miro Karjalainen, 27, yrittää tehdä syksyllä paluun tositoimiin vuoden pelaamattomuuden jälkeen.

HPK:ta seuratasolla edustava kaksimetrinen ja 106-kiloinen puolustaja on paininut vakavien selkävaivojen kanssa, eikä miestä ole nähty aikoihin kaukalossa. Viime kaudella Karjalainen pelasi ainostaan kauden avausottelussa.

Isokokoisella puolustajalla on sopimus myös tulevaksi kaudeksi, mutta Ilta-Sanomien toimittaja Sasha Huttusen mukaan paluu tositoimiin on vielä epävarmaa.

– HPK:n Miro Karjalainen oli alkuviikosta selkäoperaatiossa. Oli kuulemma pienempi leikkaus eikä tuo takapakkia paluuaikeille. Tilanne edelleen auki ja toivoa ilmassa. Syksyllä ratkeaa, Huttunen kertoo Twitterissä.

Sasha Huttunen

@kuplassasha
HPK:n Miro Karjalainen oli alkuviikosta selkäoperaatiossa. Oli kuulemma pienempi leikkaus eikä tuo takapakkia paluuaikeille. Tilanne edelleen auki ja toivoa ilmassa. Syksyllä ratkeaa.