IL: Potkut saanut Liiga-valmentaja lähtee NHL-unelman perässä Pohjois-Amerikkaan – neuvottelut aloitettu!

TPS:stä potkut viime kauden päätteeksi saanut suomalaisvalmentaja Jussi Ahokas, 42, etsii seuraavaa työpestiä Pohjois-Amerikasta.
Ahokas paljasti Iltalehden haastattelussa, että hän matkustaa tällä viikolla työhaastatteluun Kanadaan. Nuorisomaajoukkueiden peräsimessä menestystä niittäneen valmentajan lopullinen tavoite on NHL:ssä.
– Pohjois-Amerikkaan on ollut neuvotteluita, ja sen kortin haluan nyt katsoa, Ahokas sanoi Iltalehdelle.
Eurooppalaisten valmentajien kohdalla oikotietä NHL:ään ei kuitenkaan varsinaisesti ole.
– Jos eurooppalainen koutsi haluaa Pohjois-Amerikkaan, niin sitten pitää lähteä farmista tai juniorisarjasta liikkeelle, hän toteaa.
Liigassa neljä edelliskautta valmentanut Ahokas kertoo etsivänsä tällä hetkellä vain päävalmentajan tehtäviä.
– Junioriseuroista minua kiinnostavat vain isoimmat, ja olen jutellut myös AHL-seurojen kanssa, hän valaisi.
Mikäli Pohjois-Amerikasta ei sopivaa pestiä löydy, jatkaa Ahokas etsintöjä Euroopan valmentajamarkkinoilta. Hän pitää Sveitsiä potentiaalisena kohteena, mutta Liiga-ovia ei ole myöskään vielä täysin suljettu.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK: Hurja liikevaihto – tulos jäi pakkaselle
- Helsingin jäähallissa putkirikko – tämä fanien on hyvä tietää
- Pikkuleijonien pistelingon Hlinka Gretzky -esitykselle sataa kehuja: ”Jatkuva maalintekouhka”
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – värväsi NHL-valmentajan pojan rapakon takaa
- Raati on puhunut: tässä NHL:n TOP 20 -sentterit – mukana kolme suomalaista
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- Ässät teki ison tulosparannuksen – liikevaihto nousi ennätyslukemiin
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Liiga-konkari: yllättävä seuravalinta
- Rooli jäi pieneksi – maajoukkuepuolustajan Liiga-sopimus purettu!
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- MM-kisojen otteluohjelma julki – finaali vasta toukokuun lopulla