IS: Entisen Hartwall-areenan myynnissä jymykäänne: ”Nyt tilanne on toinen”

Entinen Hartwall-areena eli nykyinen Helsinki-halli on kumissut pitkään tyhjänä. Kiekkopelejä, konsertteja tai muitakaan tapahtumia ei ole voinut hallissa järjestää, sillä se on venäläisomistuksessa. Pakotteet ovat taas tehneet myymisestä todella vaikeaa.
Nyt Ilta-Sanomien mukaan asiassa on tapahtunut iso käänne. Pakotelistalla olevat Gennadi Timtshenko ja Roman Rotenberg ovat antaneet areenalle myyntiluvan.
– Kyllä, tieto pitää paikkansa. Areenan myynnistä on neuvoteltu viime aikoina aktiivisesti – ja neuvotellaan jatkossakin tiukasti, Timtshenkon suomalainen asianhoitaja Kai Paananen vahvistaa Ilta-Sanomille.
Areenan myynnistä on neuvoteltu jo pitkään. Kun EU nimesi Venäjän terrorismia tukevaksi valtioksi, oligarkkien myyntihalut laskivat. Hallin myynnistä saadut rahat voitaisiin esimerkiksi ohjata Ukrainan tukemiseen.
Nyt myyntihaluja on.
– Kuluneen vuoden aikana on varmasti ollut hetkiä, jolloin areenan myyntineuvottelut eivät ole edenneet, mutta nyt tilanne on toinen, Paananen sanoo.
– Areenan nykyomistajat päättävät tietysti viime kädessä, myyvätkö he osakkeensa vai eivät. Asiasta ei ole tällä hetkellä varmuutta, mutta kuten sanottu, tällä hetkellä omistajien intresseissä on kaupan edistäminen. Ja ostajia kyllä riittää.
Kauppojen tapahtuminen ei kuitenkaan ole yksinkertainen asia, vaikka ostajia riittäisikin. Areenan kauppaaminen vaatisi viranomaisilta erityisluvan. Asialle pitäisi saada myös Yhdysvaltain viranomaisten siunaus, sillä oligarkit ovat Yhdysvaltojen pakotelistalla.
Ongelma on myös se, että EU muutti pakotelainsäädäntöä toukukuun lopussa. Nyt poikkeuslupaa pitäisi hakea myös EU:sta.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Nuori suomalaispuolustaja kutsuttiin NHL:ään ensimmäistä kertaa
- Liigan entinen pistetykki debytoi NHL-jäillä
- Herkullinen huhu: NHL:n huippuseura on iskenyt silmänsä Rasmus Ristolaiseen
- Pelicans räväytti siirtomarkkinoilla: haaviin tarttui maajoukkuepuolustaja!
- IL: Petri Kontiola pyytää anteeksi Ilvekseltä: ”Kaduttaa ihan h*lvetisti – petin luottamuksen”
- Jatkuuko Ilveksen huima putki? Liiga-ennätys lähestyy kovaa vauhtia
- Typerä temppu pilasi lapsen kiekkoillan Tampereen paikallistaistossa: ”Itki kovasti”
- Ässät sorvasi jatkosopimuksen luottopuolustajansa kanssa: ”Taisteleva pelityyli”
- JYPin entinen tehomies löysi uuden seuran!
- MM-kisoissa Leijonia edustanut taituri kutsuttiin NHL:ään – pistettiin supertähden vierelle ja tehoili heti!
- NHL-toimittaja: Jesse Puljujärvestä tipahti mahtava uutinen!
- NHL kutsuu! Farmiliigan suomalainen tehomies nostettiin viimein kirkkaisiin valoihin
- Typerä temppu pilasi lapsen kiekkoillan Tampereen paikallistaistossa: ”Itki kovasti”
- Ässät uudistuu: tässä on seuran uusi logo ja pelipaita
- JYPin huippulupauksen esiinmarssi koitui kohtaloksi – kanadalaiselle näytettiin ovea
- IL: Petri Kontiola pyytää anteeksi Ilvekseltä: ”Kaduttaa ihan h*lvetisti – petin luottamuksen”
- Iso takaisku! Liiga-seuran kaksi tähtipelaajaa sivussa kokoonpanosta
- Mikael Granlundin petomoodi sai jatkoa! Takoi hurjat tehot ja iski voittomaalin
- MM-kisoissa Leijonia edustanut taituri kutsuttiin NHL:ään – pistettiin supertähden vierelle ja tehoili heti!
- Pelicans räväytti siirtomarkkinoilla: haaviin tarttui maajoukkuepuolustaja!