Yllätysuutinen: Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta liittyy TPS:n vahvuuteen
HC TPS Turku Oy:n nykyinen hallitus kasvaa yhdellä tunnetulla henkilöllä.
Turkulaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että uutena henkilönä yhtiön hallitukseen on nimetty Vihreiden puheenjohtaja ja kansanedustaja Sofia Virta.
– Taustalla hallituksen vahvistamiselle on visiomme olla eurooppalainen huippuseura, joka tekee Turun seudusta paremman paikan elää. Hallituksessa on entisestään vahvaa urheiluosaamista, ja haluamme nyt täydentää tätä yhteiskunnallisella osaamisella.
– Sofia Virta on tehnyt työtä haastavista olosuhteista tulevien lasten ja nuorten parissa. Hänellä on myös osaamista ja näkemystä vihreään siirtymään, mikä on keskeinen kysymys Ratapihan monitoimiareena ja Artukaisten liikuntakeskus -hankkeissa. Olemme tosi tyytyväisiä, että saamme Sofian mukaan joukkoomme, HC TPS Turku Oy:n hallituksen puheenjohtajana jatkava Kai Koskinen kommentoi seuran tiedotteessa.
– TPS on merkittävä toimija myös lasten ja nuorten yhdenvertaisempien mahdollisuuksien näkökulmasta, ja lähden suurella innostuksella mukaan hallitustyöskentelyyn. Urheilu on aina ollut tärkeä osa omaa elämää. Hienoa päästä mukaan edistämään tärkeitä asioita hienossa seurassa, Virta sanoo.
HC TPS Turku Oy:n hallituksen kokoonpano:
Kai Koskinen, puheenjohtaja
Veli-Pekka Marin, varapuheenjohtaja
Mikko Kodisoja
Saku Koivu
Ilkka Paananen
Päivi Rytsä
Sofia Virta
Erkka Westerlund
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura