NHL:ään varattua Tapparan hyökkääjää epäillään raiskauksesta – jää sivuun seuran toiminnasta
Tapparan 19-vuotiasta hyökkääjää Topi Rönniä epäillään raiskauksesta. Epäilty rikos tapahtui yli kaksi vuotta sitten Rönnin ollessa vielä alaikäinen.
Rönni toi asian itse esille Tapparalle ja jää toistaiseksi sivuun seuran toiminnasta.
– Olen saanut tänään haltuuni asiaan liittyvän haastehakemuksen. Viimeiset reilut kaksi vuotta ovat olleet raskaita odottaessa asian etenemistä. Luotan siihen, että asiaan liittyvä tapahtumien kulku tulee selvitetyksi oikeudenkäynnin yhteydessä. Olen toistaiseksi poissa joukkueen toiminnasta ja keskityn asian käsittelyyn, Rönni sanoi Tapparan tiedotteessa.
Helsingin käräjäoikeus ei ole vielä määritellyt käsittelypäivää tapaukseen, jonka asiakirjat on määrätty pidettäväksi salassa.
– Suhtaudumme rikosepäilyyn vakavasti, mutta odotamme oikeuskäsittelyä ja arvioimme pelaajan asemaa sen jälkeen. Tässä on kyse myös työoikeudesta, Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mika Aro kertoo tiedotteessa.
Rönni on pelannut tällä kaudella Tapparan riveissä 12 Liiga-ottelua kirjaten niissä tehopisteet 1+1.
Suomen nuorimaajoukkueissa pelannut hyökkääjä on Calgary Flamesin kesän 2022 toisen kierroksen 59. varaus.
- Ruotsille tipahti vaihteeksi huonoja uutisia – ”NHL-unelmavahvistus” kieltäytyi MM-kisoista
- NHL-supertähden johdolla kisoihin – tältä näyttää Sveitsin MM-joukkue
- Tapparan mestarihyökkääjä jätettiin ulos MM-kisoista – syynä oluen juominen
- Päävalmentaja Kari Jalonen sai töitä huippuseurasta
- Leijonat avausottelussa kovan haasteen edessä – tässä on Tshekin MM-joukkue
- HIFK julkisti kerralla kolme uutta sopimusta – maalitykki jatkaa seurassa!
- Kärpät solmi pitkän jatkosopimuksen maalikuningas Teemu Turusen kanssa
- Jättimäinen kaappaus! JYP vahvistuu Pelicansin tähtihyökkääjällä
- Lehti: Lukko vahvistuu ruotsalaisella NHL-lupauksella
- Pelicansin Lars Bryggman kertoo: tässä ovat vaihtoehdot uran jatkolle
- NHL-pudotuspeleissä ratkaisu – kolme suomalaista vapautui Leijonien käyttöön
- Tässä Leijonien joukkue MM-turnaukseen!
- Yllättävä veto! Lähde: suomalainen NHL-lupaus siirtyy Ruotsiin
- Kamala uutinen: MM-kisoissa pelannut hyökkääjä on kuollut 31-vuotiaana
- Nämä pelaajat putosivat Leijonien MM-kisajoukkueesta viime metreillä
- TV5: NHL-tähti Juuse Saros teki päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Nyt jysähti! Los Angeles Kingsin pistekunkku lähtee MM-kisoihin
- Kiekko-Espoo jysäytti pöytään merkittävän pelaajasopimuksen!
- Yhdysvaltojen joukkue julki jääkiekon MM-kisoihin – mukana kivenkovia NHL-pelaajia
- Kanadan joukkue julki jääkiekon MM-kisoihin – mukana todella kovia NHL-vahvistuksia