Hattutempun tykittänyt Antti Suomela paljasti, miksi haluaa aina Leijoniin – iso kiitos valmennukselle
TAMPERE. Leijonien keskushyökkääjä Antti Suomela oli torstaina vahvalla pelipäällä, kun hyökkääjä tykitti hattutempun Karjala-turnauksen avausottelussa Sveitsiä vastaan.
Seuratasolla Lausanne HC:ta edustava Suomela ei kuitenkaan liiemmin leijunut kolmen maalin illan jälkeen, vaan kertoi, että aina löytyy parannettavaa.
– Pitää pyrkiä olemaan tehokas myös jatkossa. Niin kuin aiemmin sanoin, niin puolustamista täytyy vielä parantaa, ja sitä kautta auttaa maalivahtia, vaikka hyvin veskari pelasikin tänään, Suomela sanoi ottelun jälkeen.
29-vuotiaalle hyökkääjälle Leijoniin pääseminen on ollut aina kunnia-asia. Suomela jakoi kehuja valmennuksen suuntaan siitä, että joukkueessa on aina hyvä ilmapiiri, vaikka turnauksissa nähdään usein eri pelaajia.
– Nämä ovat aina sellaisia tapahtumia, joihin lähden, jos olen terveenä. Meillä on hyvä porukka kasassa. Valmennus on saanut tänne sellaisen ilmapiirin, että tänne on aina kiva tulla. Aina on mukavaa päästä pelaamaan. Pyrin aina pelaamaan vahvuuksillani ja antamaan mahdollisimman hyviä näyttöjä, Suomela kommentoi.
Miikka Lahtinen
X: @ladalahtinen
LUE MYÖS:
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa