MTV: Raiskauksesta syytetty Topi Rönni jää ulos nuorten MM-kisoista – tässä perustelut
Tapparan Topi Rönniä ei valita tällä kaudella alle 20-vuotiaiden MM-joukkueeseen, uutisoi MTV Urheilu.
19-vuotias Rönni on tällä hetkellä syytettynä raiskauksesta, joka vaikuttaa asiaa sen verran, ettei hyökkääjää nähdä mukana Nuorissa Leijonissa.
– Rikosoikeudellisen prosessin ollessa käynnissä rikoksesta epäilty henkilö ei voi osallistua maajoukkuetoimintaan, mikäli rikosepäilyssä on kyse toisen henkilökohtaista koskemattomuutta tai seksuaalista itsemääräämisoikeutta vakavasti loukkaavasta menettelystä taikka muusta erityisen vakavasta rikosasiasta, joista todennäköisesti tuomittaisiin vankeusrangaistus siinä tapauksessa, että menettely luettaisiin henkilön syyksi, Suomen Jääkiekkoliiton viestintäjohtaja Henna Malmberg kertoo MTV Urheilulle.
Malmbergin mukaan pelaaja voi osallistua maajoukkueen toimintaan, mikäli hänet todetaan tuomioistuimen päätöksellä syyttömäksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ”niin kauan kuin kyseinen lopputulema on voimassa”.
– Näillä periaatteilla Jääkiekkoliitto haluaa vaikuttaa siihen, että potentiaalisesti maajoukkuetoimintaan osallistuvat pelaajat ja muut henkilöt ymmärtävät toimintaan liittyvän julkisuuden ja sen, että esimerkiksi maajoukkuetoimintaan osallistuvat pelaajat ovat monille nuoremmille pelaajille, urheilijoille ja yleisemminkin nuorille esikuvia.
– Liitto toivoo, että nämä periaatteet vaikuttavat myös ennaltaehkäisevästi pelaajien ei-toivotunlaisen käyttäytymiseen, Malmberg kertoo.
Rönnin syytettä käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa maaliskuussa. Nuorten MM-kisat alkavat Ruotsissa 26. joulukuuta. Voit tutustua MM-kisojen lohkoihin ja otteluohjelmaan täällä.
LUE MYÖS:
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona