MM-mitalipeleihin! Nuoret Leijonat kaatoi Slovakian todellisessa trillerissä

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue marssi tiistaina nuorten MM-kisojen välieriin, kun Slovakia kaatui puolivälierässä jatkoajalla maalein 4-3.
Slovakian ja Suomen välinen kamppailu oli todella vauhdikas ja tasainen, eikä kamppailusta puuttunut jännitystä.
Ottelun ensimmäinen maali nähtiin vain 0,2 sekuntia ennen avauserän loppua, kun Adam Sykora onnistui maalinteossa. Osumaa tarkasteltiin videolta, koska kiekko painui maaliin melko samassa ajassa, kun summeri soi, mutta tuomariston mukaan kellossa oli kuitenkin vielä aikaa.
Toiseen erään Nuoret Leijonat sai puolestaan hyvän alun, kun Tommi Männistö toi Suomen tasoihin alle kolmen minuutin pelin jälkeen. Nuorilla Leijonilla oli erässä tilaisuuksia myös lisäosumiin, mutta Slovakian maalilla Adam Gajan pystyi pitämään maalinsa puhtaana.
Myös kolmanteen erään Suomi sai loistavan alun, kun Lenni Hämeenaho iski kiekon maaliin vain 36 sekunnin pelin jälkeen. Slovakia tuli kuitenkin seitsemän minuuttia myöhemmin tasoihin, kun Dalibor Dvorsky unohtui puolustukselta maalin eteen, eikä tämä epäonnistunut huippupaikassaan.
Nuorten Leijonien 3-2-johtomaali nähtiin puolestaan, kun pelikellossa oli aikaa enää alle kaksi minuuttia. Kyseisessä tilanteessa Konsta Helenius teki upean kiekonriiston ja syötti pelivälineen Aleksanteri Kaskimäelle, joka pommitti kiekon sisään.
Valitettavasti Kaskimäen maali ei kuitenkaan riittänyt voittoon, vaan Slovakia tuli vielä tasoihin, kun päätöserää oli jäljellä enää 44 sekuntia. Slovakian maalin viimeisteli Filip Mesar.
Jatkojalla voittomaalista vastasi Jere Lassila, joka taituroi kiekon sisään mykistävän yksilösuorituksen päätteksi.
Voiton myötä Suomi pelaa seuraavaksi välierissä. Tuleva vastustaja ei ole vielä selvillä.
Löydät nuorten MM-turnauksen otteluohjelman, tulokset ja pistepörssin täältä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen