Kultakypärän sopimus revitty – siirtyy toisen Liiga-seuran riveihin!
Rauman Lukko tiedottaa solmineensa kevääseen 2025 ulottuvan sopimuksen kanadalaishyökkääjä Antoine Morandin kanssa.
SaiPa tiedotti aiemmin tänään purkaneensa 24-vuotiaan Morandin sopimuksen taloussyiden takia. Sopimuksen purku tapahtui yhteisymmärryksessä.
SaiPaan toissakaudella siirtynyt Morand on on tehnyt tällä kaudella 40 Liiga-ottelussa pisteet 11+18. Hän oli Liiga-jumbo SaiPan paras pistemies tällä sesongilla.
– Antoine tuo meille ehdottomasti lisää nopeutta, taitoa ja tehokkuutta. Hän on edelleen nuori ja kehittyvä pelaaja, mutta on myös osoittanut kuuluvansa Liigan kärkipelaajiin. Antoine on myös monipuolinen työkalu valmennukselle, hän pystyy pelaamaan niin keskellä kuin laidassa, sekä ylivoimaa että alivoimaa, mikä on tietysti hieno asia, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kommentoi tiedotteessa.
Morand saapuu Raumalle tiistai-iltana ja on edustuskelpoinen HIFK-ottelussa. Hän kantaa selässään pelinumeroa 88.
– Olen todella innoissani tulossa Raumalle! Olen tykännyt pelata Raumalla jo aikaisemminkin vieraspaidassa, joten senkin takia olen innoissani. Tämä on seuraava askel urallani eteenpäin ja hienoa, että saan tehdä sen Raumalla. Täällä on voittava joukkue joka vuosi ja hyvä valmennus; tykkään Lukon pelitavasta. Olen itse nopea pelaaja ja uskon sen toimivan hyvin Lukon nopeassa pelitavassa, Morand sanoo tiedotteessa.
– Gabriel Fontaine on minun hyvä kaverini ja häneltä kuulin paljon hyvää Lukosta, se auttoi minua päätöksenteossa. Muutenkin olen kuullut Lukosta paljon hyvää organisaationa, joten se luonnollisesti helpotti päätöstäni. Tulin tänne auttamaan joukkuetta parhaani mukaan ja tekemään kaikkeni, että Lukko menee pitkälle playoffeissa, kanadalainen avasi siirron taustoja.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lähde: Suomalaishyökkääjä joutui ulos Dallasista – uusi osoite selviämässä
- Kasimir Kaskisuo jättää Suomen kaukalot – tässä miehen uusi joukkue
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
