Jukka Jalonen aisti Patrik Laineessa muutoksen jo keväällä: ”Järkyttävä juttu”

HELSINKI. Patrik Laine hakeutui viikonloppuna NHL:n ja pelaajayhdistyksen hoito-ohjelmaan, joka on tarkoitettu muun muassa päihde- ja mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville pelaajille.
Laine kertoi maanantaina Instagram-tilillään, että hänen kohdallaan kyse on mielenterveydellisistä haasteista, jotka ovat vaikuttaneet hyökkääjän arkeen.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kertoi maanantaina Leijonien tiedotustilaisuudessa, että hän huomasi jo keväällä, ettei Laineella ole välttämättä kaikki hyvin.
– Järkyttävä juttu. Hyvä asia on se, että hän on uskaltanut tehdä jotain sille tilanteelle, jos on kokenut että voi huonosti.
– Viime keväänä kun hänen kanssaan juteltiin, sitä vähän aisti, että ihan kaikki ei ollut ihan niin kuin oli esimerkiksi 2016. Ei ollut ihan patemaista hyvää itseluottamusta. En tietenkään ajatellut, että olisi mistään näin vakavasta kyse, Jalonen kertoi medialle.
Laineen kohdalla viime vuodet eivät ole olleet helppoja. Hyökkääjä on kärsinyt viime kausien aikana paljon loukkaantumisista. Suomalainen menetti myös isänsä marraskuussa vuonna 2021. Harri Laine oli menehtyessään 54-vuotias.
Jaakko Perttilä, Miikka Lahtinen
X: @JaakkoPerttila, @ladalahtinen
LUE MYÖS
MITÄÄÄH! Leijonat voittaa Ruotsin – saat jättikertoimen 100,00
- Talleta.
- Lyö 1€ veto Leijonien voitolle (1×2).
- Jos Suomi voittaa, saat 100 euron edut!
- Jukureista potkut saanut Marko Tuomainen löysi päävalmentajapestin – Mestiksestä
- Leijonien apuvalmentaja Mikko Manner Ruotsi-ottelusta: ”Ollaan altavastaajia, mutta meillehän se sopii”
- Antti Pennaselle riitti – Leijonien ketjut myllättiin uusiksi Ruotsia vastaan!
- Jokereilta iso tiedote tulevaisuudestaan!
- Ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Ruotsi-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- SK: Liiga-seura kaappasi entisen NHL-hyökkääjän!
- Eeli Tolvanen hehkuttaa Leijonat-faneja: ”Villi meininki”
- Pelicansin luottosoturi loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- MM-kisapelaaja siirtyy SaiPaan!
- Mikko Rantanen: hurjat tehot ja NHL-historiaa – entinen pelitoveri antoi palaa somessa Coloradon suuntaan!
- Antti Pennanen teki yllättävän ratkaisun vaikean Itävalta-pelin jälkeen
- Vahvistuuko Leijonat? Suomalaiskomeetan kausi päättyi Pohjois-Amerikassa
- Jokerit jysäytti tiskiin kasan uusia sopimuksia!
- Tässä Leijonien ketjut illan MM-otteluun – yksi iso muutos!
- Lähde: Tapparan mestarihyökkääjä siirtyy KHL:ään
- Antti Pennanen ihmeissään tuomareiden kohuratkaisusta: ”Eivät tulleet sanomaan mitään”
- Jymyvahvistus: NHL-maalitykki saapuu MM-kisoihin
- Ville Koivusen pudottaminen MM-kisoista oli virhe? Nyt puhuu Jarmo Kekäläinen