Olli Palolan teloneelle maalivahdille rapsahti pelikieltoa – puolustaa nyt tekoaan: ”Se todella sattui”
Oskarshamn IK:n suomalaishyökkääjä Olli Palolaa tiistain SHL-kierroksella telonut Leksandin maalivahdin Mantas Armalis on saanut SHL:ltä neljän ottelun mittaisen pelikiellon ylilyönnistään.
Armalis iski Palolaa hanskalla leukaperiin, minkä seurauksena suomalainen putosi välittömästi jäänpintaan, josta tämä autettiin lopulta pukukoppiin ja siitä sairaalaan.
Liettualaismaalivahti sai tempauksestaan pelikiellon lisäksi 2400 euron suuruiset sakot. Maalivahti on nyt kommentoinut itse tilannetta.
– Tarkoitukseni ei ollut satuttaa, vaan antaa muistutus, joka päättyi onnettomasti, Armalis puolustautui kurinpitolautakunnalle.
– Minusta tuntui, että hän työnsi mailankärkeään tarkoituksella kylkiluideni väliin. Hän teki sen niin voimalla, että se todella sattui. Käännyin ja löin häntä osoittaakseni, ettei tuollainen ole okei. Valitettavasti en nähnyt mihin hanskani osui, Armalis jatkoi.
– Tarkoitukseni ei ollut satuttaa. Välittömästi sen jälkeen kun tajusin tapahtuneen, tunsin äärimmäistä katumusta, maalivahti pahoitteli temppuaan.
Palolan seura tiedotti keskiviikkona suomalaisen voivan odotuksiin nähden hyvin, joskin konkarihyökkääjä on edelleen sairaalahoidossa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”

- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”